sunnuntai 5. elokuuta 2012

Midnight in Paris

Sain vihdoin katsottua äidiltä lainassa olevan elokuvan Midnight in Paris (2011), joka vilisee tuttuja kasvoja. Amerikkalaisten näyttelijöiden lisäksi leffassa nähdään mm. Marion Cotillard ja Carla Bruni. Owen Wilson esittää pääosassa amerikkalaista kirjailijaa Gil Penderiä, joka on lomalla Pariisissa kihlattuna Inezin (Rachel McAdams) ja tämän vanhempien kanssa. Gil ihannoi 1920-luvun Pariisia ja haluaisi muuttaa kaupunkiin, mutta Inez vähät välittää sulhasensa toiveista. 

Eräänä iltana pariskunta lähtee eri teille, eikä humaltunut Gil löydä takaisin hotellille. Sivukadulta hänet poimii kyytiin autoon pakkautunut iloinen seurue, johon kirjailija yön aikana tutustuu. Gilin yllätykseksi porukka koostuu mm. hänen ihailemistaan kirjailijoista - jotka ovat jo kuolleet. Seuraavana aamuna hämmennys on suuri, saattoiko tapahtunut olla totta vai pelkkää unta tai humalan aiheuttamaa harhaa. Gil on vakuuttunut kaiken todella tapahtuneen ja päättää illalla näyttää kaiken myös Inezille. Morsian ei innostu miehensä suunnitelmasta ja turhasta odotuksesta autiolla kadulla iltamyöhään, vaan lähtee hotellille nukkumaan. Loppuloman Gil ja Inez viettävät pitkälti eri seurassa kumpikin omalla tahollaan. Ihmeellinen loma Pariisissa vaikuttaa Giliin odottamattomalla tavalla, millä on seurauksia myös pariskunnan tulevaisuuteen. 

Woody Allenin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on ylistyslaulu Pariisille ja aiheuttaa herkästi matkakuumetta, ellet pidä varaasi. Tai sitten voi käydä niin, kuten oma kultani asian ilmaisi: "Nythän meidän ei enää tarvitse mennä Pariisiin, kun me nähtiin se jo!" Oli miten oli, elokuva on myös kiehtova yhdistelmä komediaa, fantasiaa ja romantiikkaa upeassa miljöössä. Ja voin luvata, ettei kyseessä ole mikään perinteinen romanttinen komedia. Jotain leffan omaperäisyydestä kertoo jo se, että elokuva on voittanut Oscarin ja Golden Globen parhaasta käsikirjoituksesta. 

Elokuva oli ehdoton piristysruiske pitkän työpäivän päätteeksi ja toivon, että mahdollisimman monet löytäisivät ja katsoisivat kyseisen komedian, joka on saanut järestään hyviä arvosteluja sekä katsojilta että kriitikoilta. Elokuva on oivaltava ja yllättävä, eikä edes Owen Wilson pääroolissa onnistunut pilaamaan elokuvakokemustani, vaikken muuten hänestä pidäkään :D Annan elokuvalle neljä tähteä viidestä.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti