Avain Italiaan

Viikonloppuna katsoin siskoni ja äitini kanssa elokuvan Avain Italiaan (2011). Elokuva on kuvattu Britanniassa, Italiassa ja Intiassa ja näyttelijät ovat Mikko Leppilampea lukuun ottamatta ulkomaalaisia. Elokuvan on kuitenkin käsikirjoittanut ja ohjannut suomalainen Rosa Karo. Onneksi elokuva ei kuitenkaan muistuta tyypillisiä synkkiä kotimaisia elokuvia, vaan on pikemminkin värikäs aikuisten satu. Leffa on voittanut lukuisia palkintoja ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla.  

Elokuva kertoo 19-vuotiaasta orpotytöstä Cabellasta (Gwendolyn Anslow), joka saa ottosetänsä Maxin kuoltua perinnöksi salaperäisen avaimen. Perintö johdattaa nuoren naisen Britanniasta aurinkoiseen Italiaan pittoreskiin Cabella-nimiseen kylään, missä sijaitsevaan villaan avain sopii. Kylässä Cabella ystävystyy kolmen ikäisensä siskoksen kanssa, joiden avulla nainen pääsee kiinni elämään kylässä ja tutustuu sen asukkaisiin. Pikku hiljaa Cabella saa tietää uusia asioita perheestään ja sukulaisistaan, joista hän ei ole tiennyt mitään. 

Avain Italiaan on ihastuttava elokuva, joka johdattaa katsojan haaveilemaan vieraista maista, lämmöstä ja autuaasta joutilaisuudesta. Visuaalisesti leffa on kuin värikäs, makea sokerikarkki. Elokuvan tunnelma on haaveileva ja arvoituksellinen. Elokuva henkii myös vanhan ajan nostalgiaa. Cabella ehtii juuriensa tutkimisen lisäksi kokea myös romantiikkaa, mistä saavat osansa myös hänen uudet ystävänsä. Elokuva ei ilmeisesti kuitenkaan ole liian lässy, sillä myös isäni kertoi pitäneensä elokuvasta, jonka hän oli aiemmin katsonut elokuvissa äitini kanssa.

Suosittelen elokuvaa erityisesti heille, jotka kaipaavat pakomatkaa pimeästä ja kylmästä Suomen talvesta. Elokuva on ihanan unelmoiva ja sopii hyvin vaikkapa tyttöjen iltana katsottavaksi. Leffalle annan neljä tähteä viidestä.   

Härmä

Pikainen postaus kotimaisesta elokuvasta Härmä (2011), joka tuli eilen katsottua kaveriporukalla. Elokuva sijoittuu 1800-luvulle ja Pohjanmaalle kertoen tarinaa Härmän pitäjästä ja sen asukkaista. Keskiössä on Välitalon perhe ja erityisesti perheen kaksi aikuista poikaa, Matti (Lauri Tilkanen) ja Esko (Mikko Leppilampi). Nuorempi Matti on rakastunut Ainoon (Pamela Tola) ja pari haluaisi naimisiin, mutta sitä varten Matti tarvitsisi itselleen maata ja talon. 

Poikien isä Antti (Esko Salminen) tekeekin testamentin ja määrää pitäjän mahtavimman talon kunnolliselle Matille, mikä arvatenkin kaikkea muuta kuin ilahduttaa perheen esikoista, väkivaltaista Eskoa. Esikoinen päästää vihansa valloilleen ja hukuttaa isänsä perinnön vuoksi.  Pian veljesten välit tulehtuvat kokonaan ja tilanne kärjistyy niin pahaksi, että Matin on lähdettävä pois. Aino-rakas on tietenkin otettava matkaan, mutta rakastavaisten karkumatkan ehtii estää Ainon isä. Jotta soppaan saataisiin sopivasti lisää draamaa, Esko päättää kosia Ainoa. Nuoren naisen vanhemmat ovat velkaa Välitalon uudelle isännälle Eskolle, joten Ainolle ei käytännössä jää kuin yksi vastenmielinen vaihtoehto. 

Elokuvan katsottuani olen hyvin onnellinen, etten itse elänyt 1800-luvun Suomessa. Elokuvassa puukot heiluvat vähän väliä ja Esko hännystelijöineen saa vapaasti riehua miten mieli tekee kenenkään puuttumatta väkivaltaan, joka tapahtuu keskellä kirkasta päivänvaloa lukuisten silminnäkijöiden edessä. Vaikka elokuva sisältääkin omaan makuuni vähän liikaa väkivaltaa, se ei kuitenkaan vie täysin huomiota pois elokuvan ansioista. 

Juonen pohjana on kaunis rakkaustarina, jonka mielenkiintoa lisää tieto siitä, ettei pääparin rakkaus lööppien mukaan jäänyt pelkästään valkokankaalle. Elokuva on myös kiinnostava, joskin samalla melko karu, ajankuvaus. Pohjanmaan maisemat ovat oivallinen miljöö elokuvan tapahtumille ja puvustus on onnistunut. Myös vahva murre lisää roimasti autenttisuuden tuntua enkä pitänyt pahana, vaikken kaikkia sanoja aina ymmärtänytkään.

Härmä on mielestäni oikein onnistunut kotimainen elokuva ja yllätti minut positiivisesti. En kovin usein katso suomalaisia leffoja, mutta nyt kyseessä oli mielenkiintoinen elokuva, jonka kohdalla saattoi mielellään tehdä poikkeuksen. Elokuva saa minulta (tosin hieman nipin napin) neljä tähteä viidestä. Kiitokset leffaseurasta ja -valinnasta Jarnolle ja Anniinalle, muuten olisi luultavasti jäänyt tämä leffa katsomatta!