keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Les Misérables

Kävin siskoni kanssa elokuvissa katsomassa musikaalielokuvan Les Misérables (2012), joka perustuu alun perin Victor Hugon samannimiseen klassikkoromaaniin. Elokuva sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisiin vuosikymmeniin. Teoksen suomennettu nimi Kurjat ilmaisee hyvin elokuvan henkilöiden niin mielenmaisemaa kuin usein ulkoista olemustakin. 

Kertomuksen keskiössä on Jean Valjean (Hugh Jackman, jota ei kuvasta meinaa tunnistaa), joka elokuvan alussa pääsee 19 vankeusvuoden jälkeen ehdonalaiseen vapauteen. Vankeuden pituudesta voisi luulla kyseessä olevan paatunutkin rikollinen, mutta Valjean on pikemminkin yhteiskunnan kaltoinkohtelema uhri, joka aikoinaan päätyi varastamaan leipää. Lopulta saavutettu vapaus edellyttää ilmoittautumista viranomaisille säännöllisin väliajoin, mutta tämä ei kuulu Valjeanin suunnitelmiin. Seuraa vuosien pakoilu ja sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan. Valjean joutuu koko ajan olemaan varuillaan, sillä häntä etsii väsymätön poliisimies Javert (Russell Crowe).  


Elokuva keskittyy vahvasti Valjeanin hahmon ympärille, mutta elokuvassa on myös tärkeitä sivuhenkilöitä. Anne Hathaway näyttelee prostituoiduksi päätyvää köyhää Fantinea, joka tekee kaikkensa saadakseen turvattua pienen tyttärensä hyvinvoinnin. Valjean tuntee myötätuntoa naista kohtaan ja tarjoutuu pitämään huolta tämän Cosette-tyttärestä (Isabelle Allen, vanhempana Amanda Seyfried). Anna Hathaway on palkittu roolisuorituksestaan lukuisin palkinnoin (mm. sivuosa-Oscar). Hänen suorituksessaan ei ole mitään vikaa, itse jäin vain hämmästelemään hänen lyhyeksi jäävää osuuttaan elokuvassa. 

Les Misérables on monin tavoin vaikuttava elokuva. Rooleissa näyttelevät kärkinimet tekevät hyvää työtä ja hämmästyttävät laulunlahjoillaan. Elokuva on läpilaulettu, mikä vaikutti omalla kohdallani jonkin verran ymmärrettävyyteen ja kärryillä pysymiseen, kun usein jäin vain kuuntelemaan mukaansatempaavia lauluja enkä aina muistanut yhtä tarkasti seurata niiden asiasisältöä. Elokuva esittelee erittäin karua kuvaa 1800-luvun Ranskasta, missä vallankumous ei ole johtanut mallikelpoiseen yhteiskuntaan, vaan kansa kärvistelee nälkää nähden. Kurjien olojen ja surullisten ihmiskohtaloiden kuvaus yhdistettynä onnistuneisiin näyttelijäsuorituksiin ja musiikkiin sai minut reilun kahden ja puolen tunnin aikana kyynelten partaalle lukuisia kertoja. 

Leffa teki minuun suuren vaikutuksen, joten jossain vaiheessa edessä lienee myös romaanin lukeminen. Ja elokuvakin oli sen verran hyvä, että odottelen jo sen tuloa DVD:lle, jotta pääsisin sen katsomaan uudestaan. Annan elokuvalle neljä tähteä viidestä.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vladimir Nabokov: Lolita

Pitkien kirjahyllyssäni vietettyjen kuukausien (ehkä jopa vuosien...) jälkeen pääsin viimein kaivamaan lukuvuoroon Vladimir Nabokovin skandaalinkäryisen teoksen  Lolita (1955). Romaanin kertojana toimii keski-ikäinen Humbert-salanimen taakse piiloutuva mieshenkilö, joka kirjoittaa tunnustuksen rakastumisestaan 12-vuotiaaseen Lolitaan, oikealta nimeltään Doloresiin. Romaani herätti ilmestymisaikanaan suurta kohua ja sen julkaisemisesta jopa kieltäydyttiin Yhdysvalloissa, mutta onneksi Euroopassa oltiin vapaamielisempiä, jotta tänäkin päivänä pääsemme lukemaan tätä kuuluisaa merkkiteosta. 

Humbert päätyy sattumusten kautta viettämään kesää Doloresin ja tämän äidin Charlotten luo ja ihastuu pian nuoreen tyttöön, jota hän alkaa nimittää Lolitaksi. Leskirouvana Charlotte tietenkin puolestaan mieltyy Humbertiin, joka päättää naida Charlotten saadakseen olla lähellä Lolitaa. Ei kestä kauaa, kun tuore vaimo saa miehensä kirjoitukset käsiinsä ja saa tietää tämän tunteista tytärtään kohtaan. Kohtalon seurauksena Charlotte kuolee onnettomuudessa ja Humbertista tulee orvoksi jääneen Lolitan huoltaja. Kaksikon suhde ei kuitenkaan noudattele perinteistä isä-tytär-suhdetta, vaan suhde muuttuu melko nopeasti Humbertin toiveiden suuntaan.

Romaanin aihe voi kuulostaa ensilukemalta karmivalta tai ällöttävältä, mutta kumpaakaan näistä romaani ei oikeastaan ole. Teoksen kieli on kaunista eikä romaani sisällä mitään kauheita yksityiskohtia, onhan kyseessä sentään melko vanha romaani. Tarina on kerrottu kokonaan Humbertin näkökulmasta ja hänestä muodostuukin romaanin kuluessa inhimillinen kuva. Kertomuksen lopussa tunsin jopa sympatiaa ja sääliä miestä kohtaan, niin onneton hän on rakastuttuaan tyttöön, joka loppujen lopuksi on saavuttamaton. 

Lolita kuuluu kirjallisuushistorian merkkiteoksiin, joka ehdottomasti kannattaa lukea jo pelkästään tästä syystä. Kyseessä on kuitenkin myös kiehtova kertomus, joka on täysin erilainen kuin mikään muu aiemmin lukemani. Ja tämä on ehdottomasti se parempi syy tarttua Nabokovin romaaniin. Teos herättää edelleenkin ajatuksia ja olisi hyvä romaani vaikkapa lukupiiriin keskustelun kohteeksi. Kirjan pohjalta on tehty myös kaksi samannimistä elokuvaa. Romaanille annan kolme ja puoli tähteä viidestä.