Oldboy

Eilen katsoimme avomieheni kanssa hänen valitsemansa eteläkorealaisen elokuvan Oldboy (2003). Aluksi epäilin leffavalintaa, mutta suostuin lähinnä sillä perusteella, että elokuva on aikanaan palkittu myös Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuva ei myöskään oikein sovi blogini kevyeen tyyliin, mutta päätin tehdä poikkeuksen, koska kyseessä kuitenkin on hyvä elokuva. 

Elokuvan päähenkilö, perheenisä Oh Dae-su (Min-sik Choi), kidnapataan yllättäen hänen pikkutyttönsä syntymäpäivän iltana. Miestä pidetään vankina pienessä asunnossa 15 vuotta, minkä jälkeen hänet yhtäkkiä vapautetaan. Vapautuminen ei silti ole kovinkaan iloinen asia ja herättää tärkeitä kysymyksiä. Kuka häntä on pitänyt vankina ja miksi? Miksi hänet on vapautettu tuosta vain? Päähenkilö ei voi palata kotiinsa, sillä hänen ollessaan vankina hänet on lavastettu syylliseksi vaimonsa murhaan. 

Harhaillessaan kaupungilla Dae-su saa kadunmieheltä puhelimen ja lompakon täynnä rahaa. Hän päätyy ravintolaan ja löytää myöhemmin itsensä nukkumasta ravintolan nuoren naiskokin Mi-don (Hye-jeong Kang) kotoa. Yhdessä kaksikko yrittää selvittää Dae-sun tytön kohtaloa. Kosto väärintekijöitä kohtaan elää vahvana Dae-sun mielessä ja vähitellen hän alkaa päästä sieppaajiensa jäljille heidän edelleen pitäessä miestä tarkasti silmällä.  

Oldboy on hyvin jännittävä trilleri, jonka juoni on mitä nerokkain. Pala palalta koko kuva alkaa paljastua päähenkilölle ja katsojalle. Pääosan näyttelijä tekee loistavan roolisuorituksen Dae-suna, joka joutuu tarinan varrella kohtaamaan loputtomasti kamalia tilanteita. Elokuva on hyvin synkkä ja parissa kohtauksessa minun oli suljettava silmäni, koska en kaikkea halunnut katsoa. Raakuudesta ja väkivallasta huolimatta elokuva on tarinallisesti ja kerronnallisesti äärimmäisen onnistunut. Leffa ei päästä katselijaa otteestaan lopputekstien kohdalla, vaan painuu syvälle mieleen. Pieniltä vaikuttavista asioista voi joskus kasvaa valtavia voimia, jotka voivat johtaa elämää mullistaviin tapahtumiin. 

Mikäli elokuvan juoni on sinulle tärkeä ja kestät verta ja synkistelyä, elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Annan elokuvalle neljä tähteä viidestä. 

Anna Karenina

Kiireiden takia ehdin vasta nyt postata jutun elokuvasta Anna Karenina (2012), jonka kävin katsomassa ystäväni kanssa jo viikko sitten. Leffa perustuu venäläisen Leo Tolstoin samannimiseen klassikkoromaaniin, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Pietarin ja Moskovan seurapiireihin. Elokuvan nimikkoroolissa näyttelee Keira Knightley.

Anna Karenina on hyvissä naimisissa pietarilaisen virkamiehen Aleksei Aleksandrovitšin (Jude Law) kanssa ja heillä on poika Serjoza. Ulospäin onnelliselta vaikuttava perheonni vaarantuu, kun Anna ihastuu ja aloittaa suhteen nuoren ja komean kreivi Vronskin (Aaron Taylor-Johnson) kanssa. Kolmiodraama on valmis eikä jää huomiotta myöskään sikäläisissä seurapiireissä. Vaimon suhde on tietenkin nolostuttava asia aviomiehen kannalta, mutta osansa supinoista ja ilkeistä katseista saavat etenkin Anna ja Vronski. Häpeällistä suhdetta koetellaan joka suunnalta ja rakastunut pari joutuu yhteiskunnan silmätikuiksi. Nähtäväksi jää, onko räiskyvä suhde kaiken negatiivisen huomion ja ongelmien arvoista ja mikä rakastavaisten lopullinen tuomio on.

Elokuva on visuaalisesti hyvin näyttävä ja puvustus on vertaansa vailla. Tanssiaiskohtauksissa toivoisi, että itsekin voisi joskus pukeutua samantyylisiin unelmamekkoihin. Elokuva on brittiläis-ranskalaisen yhteistyön tulos. Normaalisti minua ärsyttää, jos näyttelijät puhuvat englantia ulkomaille sijoittuvissa elokuvissa, mutta Anna Karenina oli muuten sen verran hyvin tehty, etten tällä kertaa juuri kiinnittänyt huomiota tähän sivuseikkaan. Aluksi minua vähän hämmensi se, että elokuvaa näytellään teatterikulisseissa, sillä se vei mielestäni varsinkin elokuvan alussa liikaa huomiota enkä oikein tajunnut sen pointtia. Teemoja tarkasteltaessa tämä lavastuksellinen ratkaisu avautuu hieman enemmän, mutta itse olisin mieluummin jättänyt tämän elementin pois. 

Tolstoin noin tuhatsivuinen romaani on melko hyvin onnistuttu tiivistämään reiluksi kaksituntiseksi elokuvaksi ja mukaan on mahdutettu sopivassa määrin myös Annan lähipiirin elämää, joka on tärkeässä osassa myös romaanissa. Elokuvan loppua kohti keskittymiseni alkoi herpaantua, mikä on omalla kohdallani merkki siitä, ettei elokuva yllä parhaimmistoon. Anna Karenina on kuitenkin oikein kelpo filmatisointi venäläisestä klassikosta ja suosittelen elokuvan katsomista etenkin, jos hermot eivät riitä kirjan lukemiseen. Leffalle annan kolme ja puoli tähteä viidestä.