maanantai 18. marraskuuta 2013

Rakkautta vain

Kutsuin muutamia ystäviäni luokseni jouluiseen leffailtaan katsomaan yhtä suosikkileffoistani, joka sopii katseltavaksi erityisesti näin joulun alla. Rakkautta vain (Love Actually, 2003) on romanttinen brittikomedia parhaasta päästä. Elokuva sijoittuu Lontooseen, missä joulun saapumista odottelee sekalainen joukko erilaisia henkilöhahmoja. Leffaan on saatu mukaan lukuisa joukko kuuluisia nimiä kuten Colin Firth, Keira Knightley, Lian Neeson ja Rowan Atkinson.

 
Britannia on saanut uuden pääministerin (Hugh Grant), jonka jokaista tekoa seurataan silmä tarkkana. Valtion päämiehen sisko on kotiäiti Karen (Emma Thompson), jonka aviomies Harry (Alan Rickman) yrittää parittaa alaisensa Sarahin (Laura Linney) komean Karlin (Rodrigo Santoro) kanssa. Omaa avioliittoaan Amorina toimiva Harry ei osaa hoitaa yhtä hyvin.

Elokuvan komediapuolesta huolta pitävät mm. sopimattomasti julkisuudessa käyttäytyvä vanha laulajastara Billy Mack (Bill Nighy), joka yrittää tehdä comebackin. Toinen surkuhupaisa hahmo on Colin (Kris Marshall), jonka iskuyritykset eivät tuota Britanniassa tulosta. Niinpä hän päättää lähteä rapakon taakse etsimään naista.


Vaikka Rakkautta vain on genrensä puolesta leimallisesti naisten elokuva, niin ennen kaikkea se on jouluinen pläjäys sekä huumoria ja komediaa että rakkautta ja suuria tunteita. Oma kulta on ideaali leffaseura, ystävät tai nenäliinat toimivat myös. Tiedän kokemuksesta ja olen kuullut myös muilta, että useampi miehenpuolikaskin on viihtynyt tätä elokuvaa katsoessa ja suostunut katsomaan jopa useampaan kertaan.

Elokuvassa on panostettu musiikkipuoleen, mikä on luonnollinen valinta jo juonenkin kannalta. Billy Mack esittää joulu-coveriaan useampaan otteeseen ja yksi leffan kohokohdista on, kun koulujen yhteisessä joulujuhlassa upeaääninen Joanna (Olivia Olson) esittää kappaleen All I Want For Christmas Is You. Suloinen on myös ihastuksensa hurmatakseen rumpuja paukutteleva Sam (Thomas Sangster). Lasten esitystä katsellessa ja kuunnellessa iho meni taas kerran kananlihalle, vaikka elokuvan olen katsonut ainakin 10 kertaa.


Rakkautta vain on moderni klassikko, joten jos et vielä ole elokuvaan törmännyt, niin nyt on korkea aika korjata tämä vääryys. Ihana hyvän mielen leffa ansaitsee tähtiä neljä ja puoli. Katselukertoja elokuva puolestaan kestää huomattavasti enemmän, joten ei muuta kuin joulutunnelmaan virittäytymään, vaikka leffa olisikin jo entuudestaan tuttu tapaus :) 

9 kommenttia:

  1. Pitää varmaan viimeinkin ryhdistäytyä tämän suhteen, ja laittaa se lopulta ostoskoriin. Niin monta kertaa on jo käynyt mielessä, mutta aina vain syistä tai toisista käsittämättömistä korvautunut jollakin muulla...

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos kommentista ja tosi kiva, että olet liittynyt blogin lukijoihin! :) Suosittelen lämpimästi, leffa on jo sen verran vanhakin, että luulisi löytyvän aika halvalla. Kerro myös ihmeessä myöhemmin omat kommenttisi, jos elokuvan katsot.

    VastaaPoista
  3. Jee! Nyt sain sitten hankittua ja katseltuakin sen. Eipä tarvinnut yhtään pettyä, vaan sanailut naurattivat suhteellisen reippaan keston verran ja poistetuista kohtauksistakin irtosi viihdettä. Curtisilla on komediakynä hyvin hallussa ja vielä loistava näyttelijäporukka tekstiä tulkitsemassa. Ehkäpä pikkuisen erilainen joulukomedia, mutta kelpaa kyllä vallan hyvin. Varmasti tulee vilkuiltua uudelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit leffasta! Mulla ei oo tullu extroja katottua, ehkäpä täytyis niitäkin joku kerta vilkaista. Tässä leffassa nimekkäitä näyttelijöitä tosiaan riittää, mutta kaiken takana on tietysti onnistunut käsikirjoitus. Jos Curtisin tyyli miellyttää, niin tsekkaa ihmeessä myös Oli aikakin, jonka arvostelin blogissa aiemmin syksyllä (löytynee lokakuun kohdalta...).

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, lisäilenpä toivelistalle. Levyjulkaisu ilmestyy näemmä runsaan parin kuukauden kuluttua, joten pikkuisen pitää odotella...

      Yleisemmin ottaen kiitos vielä hyvästä blogista. Pitää noita vanhempia tekstejä lueskella lisää, sillä sieltä varmaan löytyy kiinnostavia lisäyksiä tulevaisuudessa katseltavien joukkoon.

      Poista
    3. Lokakuussa kävin elokuvissa katsomassa tuon Oli aikakin, joten aika pian on ilmeisesti kuitenkin tulossa jo dvd:lle.

      Kiitos sinulle kommenteista! Aina lämmittää mieltä kuulla, että joku blogia lukee ja siitä on iloa muillekin kuin itselle :) Ja tänne päin saa myös heittää leffavinkkejä, melkein jokaviikkoinen pulma kun tuntuu olevan, että mitäs sitä tällä kertaa katsottaisiin.

      Poista
    4. Olen jonkin verran onnistunut keräilemään kommentteja mukavista romanttisista hömppäelokuvista omaan blogiin. Ehkäpä sieltä pari katselukelpoista saattaisi löytyä... :) Valitettavasti uusimmat uutuudet uupuvat, koska käyn elokuvissa hävettävän harvoin.

      Poista
    5. Hei mikäs sun blogin nimi on? Ois mukavaa lueskella sitä myös. Leffojen suhteen mulle kelpaa muutkin kuin romanttiset komediat tai uutuusleffat, joten sen suhteen ei huolta.

      Poista
    6. Heh, mainostetaanpa nyt sitten luvalla, eli Elokuvahömppää:

      http://www.elokuvahomppaa.blogspot.fi/

      Poista