sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Yhdysvaltojen turnee, osa 1/2: Colorado

Tässä kuussa on pitänyt blogirintamalla hiljaista, sillä lähes koko kuukausi on kulunut reissuvalmisteluissa, itse USA:n reissulla tai reissusta toipumisessa. Lensimme avomieheni kanssa Reykjavikin kautta Denveriin, Coloradoon, mistä ystävämme tulivat hakemaan meidät ja vietimme yön Silverthornessa heidän perheensä loma-asunnolla. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään suomalaisille tuttu alkeellinen kesämökki, vaan tilava ja hyvinvarustettu asunto kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa ja parvekkeelta upea näkymä vuorille. Yhteisissä tiloissa pääsimme rauhassa nauttimaan uima-altaasta, saunasta ja poreammeesta, erittäin rentouttava alku lomalle herkullisen french toast -aamiaisen päälle! Kävimme myös lyhyellä kävelyretkellä ihailemassa White River National Forestin maisemia ennen ajomatkaa Grand Junctioniin. Varsinainen kuntoilu ei vuoristossa olisi tullut kyseeseen, sen verran ohuelta ilma tuntui ja vuoristotaudin oireet ilmoittelivat heti itsestään hengästymisen ja päänsäryn muodossa.

Näkymä loma-asunnon parvekkeelta

Korkeimmilla vuorilla on lunta kesälläkin

Noin puolet lomasta majoituimme ystäväperheen luona Grand Junctionissa, missä vietin myös lukioaikoina vaihto-oppilasvuoden. Kyseessä on pieni kaupunki Coloradon länsiosassa vain muutaman kymmenen mailin päässä Utahin rajalta. Kaupunki sijaitsee laaksossa, jota ympäröivät vuoret kolmesta ilmansuunnasta. Alue on pääosin kuivaa ja karua, mutta kastelun avulla laakson alueella kasvatetaan mm. hedelmiä ja harrastetaan viininviljelyä. Alue on kuuluisa etenkin persikoistaan, mutta valitettavasti näin alkukesästä ei kaikkia paikallisia herkkuja vielä päässyt maistelemaan. Pääsimme kuitenkin vierailemaan useilla viinitiloilla ja maistelemaan niin perinteisiä viinejä kuin erikoisempia hedelmä- ja marjaviinejäkin. Kullakin tilalla sai maistaa viittä viiniä ilmaiseksi, minkä jälkeen maistelua olisi voinut jatkaa dollarin hintaan per viini. Tiloilla myytiin viinien lisäksi marjahilloja, hunajaa, toffeeta ja oheistuotteita, joten tuliaisia tällä iltapäiväretkellä löytyi kiitettävästi.
Osa viinitiloista sijaitsee aivan vuorten kupeessa

Luonnonkauneutta Coloradossa riittää eikä Grand Junction lähialueineen ole mikään poikkeus. Kaupungin länsipuolella sijaitsee Colorado National Monument, lukuisten kanjonien halkoma vuoristoalue. Monumentin tarjoamista huikeista näköaloista on helpointa nauttia auton kyydistä käsin, mutta alueella voi halutessaan ja kunnon salliessa myös patikoida ja pyöräillä. Myös autotien varrella on vähän väliä näköalapaikkoja, joille voi parkkeerata menopelinsä ja pysähtyä ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Talvella vuoristotiet voivat ajoittain olla vaarallisen liukkaita ja kesäkelilläkin vähän hirvitti, koska aivan tien vieressä on välillä hurja pudotus maahan eikä kaiteitakaan joka paikassa ole. Näköalat kuitenkin ovat mahtavia, joten korkean paikan kammot on syytä hetkeksi unohtaa.  Alue kannattaa ehdottomasti katsastaa auringonpaisteella, koska silloin kallioiden punertava väri tulee parhaiten esille. Itse olimme liikkeellä iltasella lähellä auringonlaskua, joten paras valaistus oli jo ehtinyt hiipua. Toisaalta auringon laskiessa taivas värjäytyi mitä ihanimmilla väreillä. 
Colorado National Monument

Toinen lähialueella sijaitseva luonnonkaunis kohde on Grand Mesa, maailman korkein litteähuippuinen vuori. Mesa ei ole yhtä karu kuin Monument, vaan varsinkin alkukesästä varsin vehreä paikka. Talvella alueella voi mm. hiihtää, lasketella ja moottorikelkkailla, kesällä puolestaan kalastaa ja metsästää. Korkeisiin paikkoihin tottumattoman tulee edelleenkin muistaa, että vuorilla tulee etenkin alussa ottaa rauhallisesti. Mesalla onnistuin saamaan oman hengitykseni vinkumaan jo parin sadan metrin matkalla noustessa loivaa polkua pitkin järveltä takaisin autolle. Kyseessä ei ole kovin jyrkkä vuori, mutta parhaimmillaan sillä on silti korkeutta lähes 3 ja puoli kilometriä. 

Grand Mesan laella
Kaunis luonto on yksi Grand Junctionin ja Coloradon parhaista puolista, mutta kaupungissa riittää kyllä tekemistä, vaikka patikointi ei olisikaan oma juttu. Ravintoloita löytyy joka lähtöön ja shoppailla voi vaikkapa ostoskeskuksessa. Ruokakaupoistakin voi löytää vaikka mitä kivaa, itse löysin loppulomasta minttusuklaapurkkaa, joka tosin reissaa matkalaukussa jossain päin maailmaa vielä tänäkin päivänä. Mutta jospa sitä pian pääsisi maistelemaan! Walmartin ja Targetin kaltaisista sekatavarakaupoista mukaan tarttui mm. hampaidenvalkaisutuotteita ja kosmetiikkaa, joita Suomesta ei joko löydy tai jotka maksavat täällä tuplasti enemmän. Hyviä löytyjä voi tehdä myös kaupoista kuten Ross ja T.J. Maxx, jotka myyvät lukuisien eri ketjujen merkkivaatteita ja -asusteita huomattavasti huokeammin hinnoin alkuperäisiin verrattuna.
Grand Junctionissa myös sää on etenkin kesäisin kohdallaan, koko matkamme ajan saimme nauttia yli 30 asteen lämpötiloista. Auringonotto ja uiminen kuuluivat osaltaan omiin lomasuunnitelmiini, tosin nähtävää ja tekemistä oli niin paljon, että vain pieni osa lomasta lopulta kului auringossa loikoillessa. Mikään rantakohde Grand Junction ei sijaintinsa puolesta missään nimessä ole, mutta uiminen onnistuu helposti ainakin Lincoln Parkin isolla allasalueella, joskin kuumuus voi olla turhankin läkähdyttävää etenkin päivän kuumimpaan aikaan. Kaivattua viilennystä voi halutessaan hakea vaikkapa Dairy Queeniltä, uusi lempijäätelöni on ketjun S'mores Blizzard. DQ saisi jäätelöineen ja pirtelöineen mieluusti saapua myös Suomeen.
Grand Junction ja Colorado ylipäätään on oiva matkakohde, jos luonnonkauniit maisemat ja kesällä lämpimät ilmat viehättävät. Eräjormailu ei kuulu omiin suosikkiharrastuksiini, mutta tekemistä Grand Junctionissa ja lähialueilla olisi silti riittänyt vielä moniksi viikoiksi. Myös matkustaminen Coloradoon on nykyisin helppoa, sillä Icelandair lentää Helsingistä Reykjavikin kautta Denveriin n. 12 tunnissa. Toista oli vajaat kahdeksan vuotta sitten, kun matkustin Grand Junctioniin vaihtoon peräti kuudella eri lennolla! Matkakohteena Grand Junctionille ei voi antaa kuin täydet viisi tähteä, loistava yhdistelmä vähän kaikkea ja päällimmäisinä ihania ihmisiä :) Seuraavassa postauksessa lisää Yhdysvaltain reissusta, mutta tällä kertaa hieman isommista kaupungeista Coloradon ulkopuolella.  
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti