tiistai 28. toukokuuta 2013

Aurinkoinen Ateena



Osallistuin viime viikolla Oulun yliopiston antiikin kielet ja kulttuuri –oppiaineen järjestämälle ekskursiolle, joka suuntautui Ateenaan ja sen lähiympäristöön. Mukaan matkalle pääsin siskoni kautta, koska ekskursiolle ei ollut Oulusta tarpeeksi lähtijöitä. Viikon verran tutustuimme Ateenaan, minkä lisäksi teimme päiväretken Delfoihin ja piipahdimme myös satamakaupunki Pireuksessa.  

 Yleiskuvaa Ateenasta

 Näkymää Delfoista

Heti ensimmäisenä matkapäivänä tutustuimme Akropolis-kukkulaan ja sen lähiympäristöön sekä Akropolis-museoon. Ateenan kuuluisin nähtävyys yllätti minut hiukan. En ollut etukäteen tiennyt, ettei kuuluisaan Parthenon-temppeliin pääsisi sisälle ja että temppeli muutenkin olisi rakennustelineiden peitossa, joten edes kovin lähelle rakennusta ei pääse. Kukkulan muita rakennuksia kuten Propylaiaa eli porttia linnavuorelle ja Athene Poliakselle omistettua temppeliä Erektheionia pääsi kuitenkin tutkimaan hieman tarkemmin. 

 Pala Parthenonia 



Antiikin ajan nähtävyyksiä tuli viikon aikana koluttua oikein urakalla, olihan kyseessä sentään opintomatka. Tutustuttua tuli mm. vanhaan hautausmaahan Kerameikokseen, Platonin filosofikoulu Akademeiaan, antiikin agoraan, Olympieioniin ja lukuisiin arkeologisiin museoihin. Myös Delfoi oli näkemisen arvoinen, vaikka muutaman tunnin bussimatka suuntaansa ilman ilmastointia oli aavistuksen läkähdyttävä kokemus. Lämpöähän koko reissun ajan oli noin 30-35 astetta aika lämmintä siis toukokuun puolivälin ollessa kyseessä. Pitkähihaiset ja sukkahousut saivat jäädä loman ajaksi matkalaukun pohjalle.

 
Hefaistoksen temppeli Ateenan agoralla



Majoituimme matkan ajaksi Suomen Ateenan-instituutin Koroneos-asuntolaan, joka sijaitsi Gizin kaupunginosassa muutaman kilometrin päässä Akropoliselta ja muista tärkeistä nähtävyyksistä. Ateenassa liikuimme koko viikon ajan kävellen ja jalat olivat koetuksella, kun kilometrejä kertyi päivittäin 10 tai ylikin. Onneksi apteekista löytynyt kylmägeeli pelasti jalkaparat. Ateenaan matkustavan kannattaa siis pakata mukaansa hyvät kävelykengät, jalan kaupunkiin tutustuu helposti ja halvalla. Taksillakin liikkuminen oli kyllä älyttömän halpaa, muutaman kilometrin matka asuntolalta bussiasemalle maksoi alle 5 euroa. Metrolippu 10 kilometrin päähän Pireukseen puolestaan maksoi 1,40 euroa suuntaansa. 

 Keltaisia takseja oli helppo napata lennosta



Muutenkin hinnat Ateenassa olivat todellakin kohdillaan. Kahden hengen ruokailu ravintolassa maksoi 919 euroa annoksista riippuen sekä siitä, söimmekö turistialueella vai asuntolan liepeillä. Myös jokaikiseen museoon ja nähtävyyteen pääsi ilmaiseksi, kun todisti kortein olevansa opiskelija EU-maasta. Viikon aikana pääsymaksuissa säästyi siis kymmeniä euroja. Siskoni kanssa myös shoppailimme jonkin verran. Ostoksia teimme lähinnä Ermou-kadulla Akropoliksen läheisyydessä. Kävelykadulla sijaitsivat kaikki yleisimmät kansainväliset vaateliikkeet sekä lisäksi löytyi paikallisia liikkeitä. Ketjuliikkeissä vaatteet olivat Suomen hintaluokkaa, mutta etenkin kreikkalaisissa kaupoissa saattoi tehdä ostoksia halvalla. Sainpa kenkäliikkeessä tingattua hinnastakin muutaman euron pois ostaessani korkokengät.

Horiatiki ja souvlaki-lautanen

Ateena yllätti minut positiivisesti etenkin edullisten hintojensa puolesta, vaikka kyseessä on 5 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Shoppailuista huolimatta matkakassaani jäi reilusti rahaa takaisiin kotiin tuotavaksi. Mikä ei tietenkään haittaa, sillä uusi matka rapakon toiselle puolen koittaa jo ensi viikolla! Kreikan saarten tapaan ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka erinomaista. Souvlakia, gyros pitaa, tsatsikia ja muita herkkuja olikin jo ehtinyt kaivata, vaikka aika usein tulee kyllä Suomessakin käytyä kreikkalaisissa ravintoloissa. Onneksi liikuntaa tuli sen verran, että herkutella saattoi hyvällä omallatunnolla. Jos siis historialliset nähtävyydet, lämpö ja aurinko, hyvä ruoka ja shoppailu kiinnostavat, Ateena kannattaa ehdottomasti pitää mielessä seuraavaa matkakohdetta miettiessä :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti