maanantai 14. tammikuuta 2013

Avain Italiaan

Viikonloppuna katsoin siskoni ja äitini kanssa elokuvan Avain Italiaan (2011). Elokuva on kuvattu Britanniassa, Italiassa ja Intiassa ja näyttelijät ovat Mikko Leppilampea lukuun ottamatta ulkomaalaisia. Elokuvan on kuitenkin käsikirjoittanut ja ohjannut suomalainen Rosa Karo. Onneksi elokuva ei kuitenkaan muistuta tyypillisiä synkkiä kotimaisia elokuvia, vaan on pikemminkin värikäs aikuisten satu. Leffa on voittanut lukuisia palkintoja ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla.  

Elokuva kertoo 19-vuotiaasta orpotytöstä Cabellasta (Gwendolyn Anslow), joka saa ottosetänsä Maxin kuoltua perinnöksi salaperäisen avaimen. Perintö johdattaa nuoren naisen Britanniasta aurinkoiseen Italiaan pittoreskiin Cabella-nimiseen kylään, missä sijaitsevaan villaan avain sopii. Kylässä Cabella ystävystyy kolmen ikäisensä siskoksen kanssa, joiden avulla nainen pääsee kiinni elämään kylässä ja tutustuu sen asukkaisiin. Pikku hiljaa Cabella saa tietää uusia asioita perheestään ja sukulaisistaan, joista hän ei ole tiennyt mitään. 


Avain Italiaan on ihastuttava elokuva, joka johdattaa katsojan haaveilemaan vieraista maista, lämmöstä ja autuaasta joutilaisuudesta. Visuaalisesti leffa on kuin värikäs, makea sokerikarkki. Elokuvan tunnelma on haaveileva ja arvoituksellinen. Elokuva henkii myös vanhan ajan nostalgiaa. Cabella ehtii juuriensa tutkimisen lisäksi kokea myös romantiikkaa, mistä saavat osansa myös hänen uudet ystävänsä. Elokuva ei ilmeisesti kuitenkaan ole liian lässy, sillä myös isäni kertoi pitäneensä elokuvasta, jonka hän oli aiemmin katsonut elokuvissa äitini kanssa.

Suosittelen elokuvaa erityisesti heille, jotka kaipaavat pakomatkaa pimeästä ja kylmästä Suomen talvesta. Elokuva on ihanan unelmoiva ja sopii hyvin vaikkapa tyttöjen iltana katsottavaksi. Leffalle annan neljä tähteä viidestä.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti