tiistai 18. syyskuuta 2012

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Vajaa viikko sitten bongasin Jyväskylän pääkirjaston Lukupysäkiltä mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan, yhdysvaltalaisen Ransom Riggsin esikoisromaanin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2011). En ollut koskaan kuullutkaan kirjailijasta tai kirjasta, mutta kirjan kansikuva kiinnitti huomioni. Kannessa pieni tyttö näyttää leijuvan ilmassa hieman maanpinnan yläpuolella. Kirjaa koristaa joukko muitakin samantyylisiä kuvia, jotka ovat aitoja vintage-valokuvia ihmisten yksityisistä kokoelmista. Jokainen kuva liittyy tietysti romaanin tarinaan, mikä tuo aavemaisen lisän muutenkin jännittävään tarinaan. 


Takakannessa lupaillaan goottisävyistä fantasiaromaania, mikä ei kieltämättä kuvasta ollenkaan omaa kirjamakuani. Kirjan kuvitus kuitenkin kiehtoi minua siinä määrin, että päätin lukea kirjan. Romaanin päähenkilö on amerikkalainen teinipoika Jacob, joka kokee elävänsä hyvin tavallista ja tylsää elämää. Hänen lapsuuttaan ovat värittäneet isoisän uskomattomat tarinat tämän lapsuudesta lastenkodissa syrjäisellä saarella Atlantin toisella puolella. Jacobin elämä kääntyy nurin kurin, kun isoisä kuolee odottamattomasti hänen käsivarsilleen hämärissä olosuhteissa. 

Kokemusta seuraa pitkä ja raskas terapiaprosessi, jonka seurauksena Jacob matkustaa isänsä kanssa isoisän lapsuudenmaisemiin selättämään poikaa piinaavia haamuja. Aluksi tuntuu siltä, että perillä Jacobia odottaa vesiperä, mutta arvio osoittautuu liian hätäiseksi. Jacob saa tietää uusia asioita isoisästään ja tämän elämästä, jotka valaisevat merkittävällä tavalla hänen kuvaansa rakkaasta isänisästään. Totuus selittää tiettyjä asioita, mutta tuo myös mukanaan liudan uusia kysymyksiä ja valtavan valinnan, joka tulee määräämään Jacobin elämän suunnan jatkossa.   

Tarina lähtee rullaamaan alusta asti mielenkiintoisesti ja melko pian se pääsee myös kunnolla vauhtiin. Romaani kuvaa nimensä mukaisesti eriskummallisen maailman, joka on kiehtova yhdistelmä fantasiaa ja reaalimaailmaa muistuttavaa todellisuutta. Tarina alkaa melko normaalilta tuntuvissa lähtökohdissa saaden pikku hiljaa yhä fantastisempia sävyjä. Odotin melko pelottavaa tarinaa, mutta onneksi uskalsin lukea jopa yksin kotona ollessani, vaikka välillä kieltämättä jännitti, mitä seuraavalla sivulla odottaa. 

Pidin kovasti lukemastani ja hieman uumoilisin, että tarina saattaisi saada myös jatkoa, ainakin siihen jätettiin mahdollisuus. Ensi vuonna pitäisi ilmestyä myös romaaniin pohjautuva Tim Burtonin ohjaama elokuva, joten selvästi joku muukin itseni lisäksi on vaikuttunut lukemastaan. Mikäli jännitys, fantasia ja seikkailu kiinnostavat, kannattaa tarttua tähän kirjaan. Annan romaanille neljä tähteä viidestä.  

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Upea Berliini!

Laitanpa tänne vähän juttua ja joitain kuvia Berliinin reissulta, jolla olin tässä pari viikkoa takaperin. Kyseessä oli ainejärjestömme ekskursio ja matkalla olimme 14 hengen porukalla viisi päivää. Berliini on hyvin värikäs ja monikulttuurinen miljoonakaupunki ja Saksan pääkaupunki, jossa tekemistä riittää laidasta laitaan yötä päivää. Matkalla tutustuimme mm. kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin, ohessa muutama kuva.

Fernsehturm eli TV-torni oli helppo maamerkki, jonka mukaan kaupungilla pystyi suunnistamaan.

Berliner Dom eli tuomiokirkko oli mahtava ilmestys ja kupolista oli hienot näkymät kaupungille.

Brandenburger Tor oli niin ikään näyttävä näky varsinkin iltavalaistuksessa.

Berliinin muuri on tietysti myös ohittamaton kohde tämän kaupungin ollessa kyseessä.

Matkalla tuli käytyä myös muutamassa museossa. Pergamonmuseumissa oli näytteillä etupäässä antiikin ajan taidetta Välimeren alueelta ja Lähi-Idästä. Bode-Museumissa puolestaan tutustuimme kirkkotaiteeseen sekä eurooppalaisiin renessanssin aikaisiin veistoksiin ja maalauksiin. Molemmat museot sijaitsevat museosaarella, jolta löytyy nimensä mukaisesti myös monia muita mielenkiintoisia museoita. Kaikissa ei kuitenkaan vajaan viikon reissulla ehtinyt millään vierailla. Edellä mainittujen lisäksi vierailimme myös DDR-museossa ja Museum für Film und Fernsehen -museossa tutustuimme etupäässä saksalaisen elokuvan historiaan. 

Monikulttuurinen Berliini oli myös kulinaristin unelmakaupunki. Ruoka ja juoma oli Suomen hintatasoon nähden sopivan edullista ja erilaisia ja uusia ruokapaikkoja olisi löytynyt vaikka millä mitalla.
Loman suussa sulavin illallinen nautittiin Amaltas-nimisessä intialais-singaporelaisessa ravintolassa hotellimme lähellä Friedrichschainissa. Mangokana oli valehtelematta parasta kanaa, mitä olen eläissäni syönyt.

Italialaisessa ravintolassa maistoin ensimmäistä kertaa elämässä neljän juuston pitsaa. Juustoöverit eivät olleet kaukana, mutta hyvää oli. Jälkiruoaksi vahingossa tilattu grappa taas ei niinkään, saksan kielen taito pääsi hetkellisesti pettämään :P

Matkan aikana piti tietenkin myös päästä herkuttelemaan. Dunkin' Donuts -donitsipaikat ovat suorastaan vallanneet Berliiniin ja siellä suosittelen piipahtamaan, mikäli makeannälkä yllättää. Brandenburgin portin tuntumassa tuli piipahdettua myös Häagen-Dazsilla, missä maistelin mansikkajuustokakku- ja banaani-toffee-jätskejä. Voin suositella! Ystäväni kanssa ostimme myös vihannes- ja hedelmäkojusta tuoreita mansikoita, joihin kuitenkin jouduimme hieman pettymään. Kolme edellistä kesää mansikoita myyneenä olisi pitänyt jo tietää, että suomalaisten mansikoiden vertaisia ei ulkomailta hevillä löydy.

Matkalla täytyy tietenkin myös shoppailla. Berliinissä on loistavat ostosmahdollisuudet, mutta valitettavasti tällä reissulla aika ei riittänyt likimainkaan kaikkien mielenkiintoisten ostospaikkojen koluamiseen. Sen sijaan kävimme ystäväni kanssa kahtena päivänä shoppailemassa Alexanderplatzin tuntumassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa Alexassa, joka sekin jo tarjosi "työtä" omiksi tarpeiksi. Tuliaisiakin löytyi.

Kaiken kaikkiaan Berliini on mitä mahtavin kaupunki ja ylitti kaikki odotukseni. Kaupungista tuntui löytyvän kaikkea paitsi kunnollista tanssipaikkaa, jossa olisi päässyt tanssimaan uusimman hittimusiikin tahdissa. Tämän perään paikallinen baarikierrosoppaamme neuvoi menemään Lontooseen :D Joka tapauksessa Berliini on erityisesti nuorison suosima matkakohde, jossa tekemisen puute ei takuulla pääse yllättämään. Voisin lähteä toisenkin kerran milloin vain, sen verran jäi vielä kaupunkia tutkimatta. Jos matkustaminen Berliiniin kiinnostaa, voin mielelläni antaa lisääkin vinkkejä, kysy vain rohkeasti!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hugo

Eilen tuli katsottua Martin Scorsesen ohjaama elokuva Hugo (2011), joka on ollut katsottavien leffojen listallani alkuvuodesta asti, kun elokuva sai huomiota lukuisien Oscar-ehdokkuuksien ja voitettujen patsaiden myötä. Nyt sain vihdoin houkuteltua avomiehenikin innostumaan leffan katsomisesta.  Kyseessä on seikkailu- ja draamaelokuva, joka perustuu Brian Selznickin romaaniin The Invention of Hugo Cabret. 

Elokuva sijoittuu 1930-luvun Pariisin ja kertoo nuoresta Hugo-pojasta (Asa Butterfield), joka asuu orpona juna-asemalla. Isän (Jude Law) kuoleman jälkeen setä on ottanut pojan huostaansa ja opettanut tämän huoltamaan juna-aseman kelloja. Juoppo setä on kuitenkin hävinnyt ja Hugo jäänyt asumaan yksin. Muistona isästä pojalla on rikkinäinen robotti, jota poika yrittää korjata omin avuin. Apunaan hänellä on muistikirja, mutta robotin käymiseen tarvitaan myös salaperäinen sydämenmuotoinen avain. 


Elämä vilkkaalla juna-asemalla ei aina suju aivan ongelmitta. Ensinnäkin Hugo joutuu varastamaan saadakseen syötävää itselleen. Orpoja varkaita asemalla vaanii pelottava, sodassa jalkansa loukannut tarkastaja (Sacha Baron Cohen). Hugo joutuu ongelmiin myös vanhan lelukaupan myyjän (Ben Kingsley) kanssa, kun mies vie pojan rakkaan muistikirjan. Hugo kuitenkin törmää vanhuksen kummityttöön Isabelleen (Chloë Grace Moretz), joka lupaa auttaa poikaa. Kaksikko ystävystyy ja etsii yhdessä seikkailua, joka löytyykin yllättävän läheltä.

Hugo on visuaalisesti hieno elokuva, joskaan kaikki elementit eivät päässeet tällä katselukerralla täysiin oikeuksiinsa, koska elokuva on tarkoitettu katsottavaksi 3D:nä. Elokuvan tarina on kuitenkin kiinnostava ja miljöö viehättävän erilainen. Lisäksi elokuva johdattaa katsojan vanhan ajan elokuvien maailmaan. Etukäteen luulin, että kyseessä olisi etupäässä lastenelokuva, mutta leffa sopi oikein hyvin myös aikuisempaan makuun. Elokuvassa jäi ärsyttämään lähinnä se, että näyttelijät puhuvat amerikkalaisten elokuvien tyyliin englantia, vaikka se sijoittuu kokonaan Ranskaan. Tästä miinuksesta huolimatta elokuva oli kuitenkin tervetullutta vaihtelua normaalisti suosimieni komedioiden ja romantiikan sijaan. Annan elokuvalle kolme ja puoli tähteä viidestä.    




keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Yu Dan: Kiinan viisauden sydän. Mitä Konfutse nyt sanoisi?

Kiireiden vuoksi viime postauksesta on ehtinyt hurahtaa jo useita viikkoja ja samoin siitä, kun viimeksi esittelin blogissani kirjan. Onneksi kuitenkin laatu korvaa määrän, sillä itse ainakin ihastuin professori Yu Danin kirjoittamaan Kiinan viisauden sydän -teokseen (2009). Kirjoittaja tutustuttaa lukijan Konfutsen eli Mestari Kongin ajatuksiin ja opetuksiin. Konfutse oli noin 2500 vuotta sitten elänyt filosofi, opettaja ja hallitsijan neuvonantaja. Kirjailija Yu Dan on sitä mieltä, että me kaikki voimme tänä päivänäkin ottaa oppia Konfutselta ja kirjan luettuani olen kyllä samaa mieltä. 


Lyhyt kirja on jaettu kuuteen osaan, jota kaikki käsittelevät elämän eri osa-alueita mestarin oppien kautta. Oma suosikkini oli osa nimeltään Sydämen ja sielun tie, jossa pohditaan ihmisen sisintä. Kirjaa lukiessa voi todella huomata, että vaikka elämä on nykyään hyvin erilaista kuin kaksi ja puoli vuosituhatta sitten, kaikkein tärkeimmät asiat eivät ole muuttuneet miksikään. 

Kirjasta voi ammentaa ikiaikaisia oppeja elämää varten. Konfutse neuvoo keskittymään siihen, miten voi olla oma itsensä parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen mielestään tärkeintä on avarakatseinen ja positiivinen elämänasenne. Sen avulla kaikkein köyhinkin voi tuntea elämänsä onnelliseksi ja rikkaaksi ja päin vastoin. Hän kehottaa myös suhtautumaan kanssaihmisiin myötätuntoisesti ja antamaan toisille anteeksi heidän virheensä. Myönteisellä asenteella voi vaikuttaa myös toisten ihmisten elämään. 

Konfutsen ajatukset ovat hyvin universaaleja, humaaneja ja ennen kaikkea inspiroivia. Kirjaa lukiessani hyvän olon tunne sisälläni lisääntyi ja tunsin todellista halua kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Arjen keskellä tämä ei tietenkään aina ole yksinkertaista tai helppoa. Tästä syystä onkin hyvä kaikesta kiireestä huolimatta pysähtyä lukemaan ja miettimään niitä asioita, jotka elämässä oikeasti ovat kaikkein tärkeimpiä. 

Yu Dan avaa Konfutsen sanoja nykylukijalle ymmärrettävämpään muotoon. Kirja sisältää myös lyhyitä kirjoittajan kuulemia tarinoita sekä pieniä pätkiä Keskusteluista, johon Konfutsen oppilaat ovat keränneet muistiin mestarin opetuksia. Kiinan viisauden sydän on helppolukuinen ja innostava kirja, jota suosittelen luettavaksi kaikille. Alun perin olin itse hieman skeptinen kirjan suhteen, kun sitä minulle suositeltiin luettavaksi. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että voitin ennakkoluuloni ja päätin lukea kirjan, joka edustaa täysin erilaista lukemista kuin mihin olen tottunut. Uskon vahvasti, että kirjan lukemalla ja Konfutsen opetuksia seuraamalla jokainen meistä voi kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Joten mitä vielä odotat? :)

Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä viidestä, sillä se onnistui tekemään minuun syvän vaikutuksen.     

maanantai 20. elokuuta 2012

Härmä

Pikainen postaus kotimaisesta elokuvasta Härmä (2011), joka tuli eilen katsottua kaveriporukalla. Elokuva sijoittuu 1800-luvulle ja Pohjanmaalle kertoen tarinaa Härmän pitäjästä ja sen asukkaista. Keskiössä on Välitalon perhe ja erityisesti perheen kaksi aikuista poikaa, Matti (Lauri Tilkanen) ja Esko (Mikko Leppilampi). Nuorempi Matti on rakastunut Ainoon (Pamela Tola) ja pari haluaisi naimisiin, mutta sitä varten Matti tarvitsisi itselleen maata ja talon. 

Poikien isä Antti (Esko Salminen) tekeekin testamentin ja määrää pitäjän mahtavimman talon kunnolliselle Matille, mikä arvatenkin kaikkea muuta kuin ilahduttaa perheen esikoista, väkivaltaista Eskoa. Esikoinen päästää vihansa valloilleen ja hukuttaa isänsä perinnön vuoksi.  Pian veljesten välit tulehtuvat kokonaan ja tilanne kärjistyy niin pahaksi, että Matin on lähdettävä pois. Aino-rakas on tietenkin otettava matkaan, mutta rakastavaisten karkumatkan ehtii estää Ainon isä. Jotta soppaan saataisiin sopivasti lisää draamaa, Esko päättää kosia Ainoa. Nuoren naisen vanhemmat ovat velkaa Välitalon uudelle isännälle Eskolle, joten Ainolle ei käytännössä jää kuin yksi vastenmielinen vaihtoehto. 


Elokuvan katsottuani olen hyvin onnellinen, etten itse elänyt 1800-luvun Suomessa. Elokuvassa puukot heiluvat vähän väliä ja Esko hännystelijöineen saa vapaasti riehua miten mieli tekee kenenkään puuttumatta väkivaltaan, joka tapahtuu keskellä kirkasta päivänvaloa lukuisten silminnäkijöiden edessä. Vaikka elokuva sisältääkin omaan makuuni vähän liikaa väkivaltaa, se ei kuitenkaan vie täysin huomiota pois elokuvan ansioista. 

Juonen pohjana on kaunis rakkaustarina, jonka mielenkiintoa lisää tieto siitä, ettei pääparin rakkaus lööppien mukaan jäänyt pelkästään valkokankaalle. Elokuva on myös kiinnostava, joskin samalla melko karu, ajankuvaus. Pohjanmaan maisemat ovat oivallinen miljöö elokuvan tapahtumille ja puvustus on onnistunut. Myös vahva murre lisää roimasti autenttisuuden tuntua enkä pitänyt pahana, vaikken kaikkia sanoja aina ymmärtänytkään.

Härmä on mielestäni oikein onnistunut kotimainen elokuva ja yllätti minut positiivisesti. En kovin usein katso suomalaisia leffoja, mutta nyt kyseessä oli mielenkiintoinen elokuva, jonka kohdalla saattoi mielellään tehdä poikkeuksen. Elokuva saa minulta (tosin hieman nipin napin) neljä tähteä viidestä. Kiitokset leffaseurasta ja -valinnasta Jarnolle ja Anniinalle, muuten olisi luultavasti jäänyt tämä leffa katsomatta!    

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ole luonani aina

Viikonlopun leffaputkea jatkaa brittidraama Ole luonani aina (Never Let Me Go, 2011). Olikohan kohtalon johdatusta, sillä kyseinen elokuva jatkaa osittain samaa teemaa kuin edellisessä postauksessa esitelty In Time. Tämä elokuva sijoittuu tulevaisuuden sijaan lähimenneisyyteen, mutta todellisen historian sijaan menneisyys muistuttaa pikemminkin mahdollista tulevaisuutta. 

Elokuva kertoo kolmesta ystävyksestä: Kathysta (Carey Mulligan), Ruthista (Keira Knightley) ja Tommysta (Andrew Garfield). Kolmikko tutustuu jo lapsina Hailsham-nimisessä koulussa ja elokuvan alku kertookin kolmikosta noin kymmenen vuoden ikäisinä. Kaverusten kohtalo on sinetöity jo tässä vaiheessa. Kolmikko on kaikkien koulun oppilaiden tapaan klooneja, joiden tarkoitus on toimia aikuisiän saavutettuaan elintenluovuttajina, kunnes heidän oma kroppansa ei enää kestä leikkauksia.   


Koulun jälkeen kolmikko lähetetään mökille odottamaan aikuistumista muiden nuorten kanssa. Vaikka heidän elämänsä on edelleen hyvin säädösteltyä ja heitä vahditaan rannekkeiden avulla, nuoret eivät valita osaansa. He vaikuttavat osaansa nähden onnellisilta, koska saavat tehdä päiväretkiä ympäristössä. Mökillä asuva nuori pariskunta kertoo kolmikolle mahdollisuudesta muutaman vuoden lykkäykseen ennen luovuttajaksi joutumista. Tästä lähtien nuorten mielissä elää idea toisenlaisesta tulevaisuudesta kuin se, jonka he ovat tähän asti ottaneet vastaan itsestäänselvyytenä. Ongelmaksi jää, saako mahdollisuuden lykkäykseen Tommyn parina lapsuudenihastus Kathy vai nuoruudenrakastettu Ruth.  

Elokuvan maailma on melko kammottava ja yleistunnelma on kaikkea muuta kuin hilpeä. Tarina pakottaa katsojan ajattelemaan ja kuvittelemaan, millaista olisi elää kuvatunlaisessa maailmassa. Helpotus tiestysti on, ettei elokuva perustu tositapahtumiin. Sen sijaan perustana on Kazuo Ishiguron vuonna 2005 ilmestynyt romaani, joka kantaa samaa nimeä kuin elokuva. Tälle koskettavalle dystopialle annan kolme tähteä viidestä.

In Time

Tänä viikonloppuna taitaa tulla kerralla katsottua kokonaisen kuukauden edestä elokuvia. Siskoni on nimittäin käymässä kylässä ja armottomina leffafaneina viikonlopun aikataulusta on pyhitetty reilusti aikaa useamman leffan katsomiseen. Ensimmäisenä katsoimme tieteistrillerin In Time (2011), jonka pääosissa näyttelevät Justin Timberlake ja Amanda Seyfried. 

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen ja sen perusidea on mielenkiintoinen. Elokuvan maailmassa aika on korvannut rahan valuuttana. Ihmiset lakkaavat ikääntymästä 25-vuotiaina, minkä jälkeen heillä on vuosi elinaikaa jäljellä. Aikaa voi saada lisää tekemällä töitä, ottamalla lainaa tai varastamalla muiden aikaa. Koska aika toimii rahana, elinaika myös vähenee aina kun ostaa ruokaa, maksaa laskuja tai muuta vastaavaa. Maailma on jaettu vyöhykkeisiin ja asuinvyöhyke määräytyy sen mukaan, kuinka paljon henkilöllä on aikaa.

Justin Timberlake esittää slummissa asuvaa Will Salasta, joka pelastaa rikkaan miehen ryösteleviltä minuuttimiehiltä. Vastalahjaksi mies antaa oman aikansa Willille ja päättää oman elämänsä. Kuolleen miehen löydyttyä Williä aletaan etsiä ja häntä syytetään murhasta. Will matkaa rikkaiden aikavyöhykkeelle ja estää pidätyksensä kidnappaamalla rikkaan liikemiehen tyttären Sylvia Weisin (Amanda Seyfried). Yhdessä kaksikko alkaa kapinoida systeemiä vastaan Robin Hood -tyyliin.       

 
Elokuva alkaa kiinnostavasti, mutta jossain vaiheessa pitkittynyt takaa-ajo karkukaksikon kiinnisaamiseksi käy hieman tylsäksi. Perusajatukseltaan elokuva on kuitenkin kiinnostava, joskin samalla hieman pelottava, joten siitä pisteitä käsikirjoittajalle. Leffa oli ihan hyvä yhden kerran katsottavaksi, mutta suosikkilistalleni se ei yllä. Suosittelen elokuvan katsomista tieteisfilmifaneille tai jos erilaiset tulevaisuusskenaariot kiinnostavat. Elokuva saa minulta kaksi ja puoli tähteä viidestä.