torstai 21. kesäkuuta 2012

Lumikki-satu aikuisempaan makuun

Eilen oli Finnkinon superpäivä ja leffoja esityksessä normaalia edullisempaan hintaan, joten kävin siskoni kanssa katsomassa elokuvan Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman, 2012). Kyseessä oli uudistettu ja erilainen versio verrattuna perinteiseen Lumikki-satuun, jonka kaikki varmasti tuntevat, eräänlainen aikuisten versio.

Ilkeä kuningatar (Charlize Theron) on pitänyt Lumikkia (Kristen Stewart) vankina vuosikausia aina siitä asti, kun hän surmasi tytön kuningasisän ja otti valtakunnan hallintaansa. Kuningattarella on taikavoimia, mutta niiden käyttö vanhentaa häntä. Kauneudesta ja nuoruudesta on tullut hänelle pakkomielle, joten kun peili kertoo aikuiseksi kasvaneen Lumikin olevan valtakunnan kaunein, kuningatar haluaa Lumikin pois päiviltä.

Lumikki kuitenkin pääsee karkuun ja yrittää päästä lapsuuden leikkikaverinsa Williamin (Sam Claflin) luo. Kuningatar lähettää karkulaisen perään viinaan menevän metsästäjän (Chris Hemsworth), jonka Lumikki onnistuu voittamaan puolelleen. Arvatenkin edessä on taistelu valtakunnan oikean perillisen ja viekkaan äitipuolen välillä.


Pidin siitä, miten tarina eroaa esimerkiksi Disneyn Lumikki-sadusta, mutta sisältää silti sopivassa määrin myös samoja elementtejä. Tässäkin elokuvassa on esimerkiksi kääpiöitä, mutta hieman erilaisessa roolissa kuin Disney-elokuvassa. Mukana on myös sopivasti maagisia piirteitä minkä lisäksi elokuva on visuaalisesti hieno. Charlize Theron tekee oivan roolisuorituksen ja itse tykkäsin myös tuoreesta kasvosta Chris Hemsworthista metsästäjänä.

Elokuvassa on aika paljon toimintaa ja seikkailua, minkä vuoksi se ei aivan täysin uponnut minuun. Leffan saattoi kuitenkin ihan hyvin katsoa kertaalleen. Superpäivänä on matalampi kynnys lähteä katsomaan sellaisiakin elokuvia, jotka eivät kuulu omalle must see -listalle. Suosittelenkin hyödyntämään näitä päiviä, jos leffassa käynti kiinnostaa, mutta lippujen hinnat lähinnä hirvittävät.

Elokuvalle annan kaksi ja puoli tähteä viidestä.  

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kenestä isä lapselle?

Tämän viikonlopun leffasatona Vaihtamalla paranee (The Switch, 2010). Dvd:n kannen perusteella odotin taas yhtä keskitason romanttista komediaa, jonka jaksaa katsoa kerran läpi, mutta joka ei muuten jää millään tavalla mieleen. Ennakko-odotukseni olivat oikeastaan todella alhaalla, mutta elokuva onnistui yllättämään positiivisesti ainakin aluksi.

Elokuvan pääosissa ovat parhaat ystävykset Kassie (Jennifer Aniston) ja Wally (Jason Bateman). Kassien biologinen kello tikittää ja hän päättää hankkia lapsen yksin ilman seurustelukumppania. Wally ei ole asiasta samaa mieltä, mutta hänellä ei ole tilanteessa sanavaltaa. Täydellinen luovuttaja Roland (Patrick Wilson) löytyykin pian ja tapauksen kunniaksi järjestetään juhlat. Wally juo itsensä känniin ja saa kuningasidean vaihtaa Rolandin sperman omaansa. 


Seuraavana päivänä Wally ei muista tapahtunutta. Kassie muuttaa pois kaupungista kasvattaakseen lapsensa lähellä perhettään. Ystävykset vieraantuvat toisistaan, kunnes vuosia myöhemmin Kassie muuttaa takaisin mukanaan ihastuttavan outo 5-vuotias Sebastian (Thomas Robinson). Wally tutustuu ystävänsä poikaan, joka muistuttaa häntä vähän liikaa. Jonkin ajan kuluttua hän alkaa epäillä, onko niin ikään kuvioihin palannut Roland sittenkään Sebastianin isä. 
 
Elokuva perustuu kirjailija Jeffrey Eugenidesin novelliin Baster (1996). Tarinan alkuasetelma on yllättävän herkullinen, mutta loppujen lopuksi elokuva on juoneltaan kuitenkin vähän liian tyypillinen romanttinen komedia. Wallyn ja erityisesti Sebastianin henkilöhahmot ovat kuitenkin hauskoja ja heidän suhteensa kehittymistä on kiintoisaa seurata. Juuri sen enempää tarjottavaa elokuvalla ei kuitenkaan valitettavasti ole.  

Elokuvalle annan tähtiä kaksi viidestä.    


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Toimittaja ja hakkeri murhaajan jäljillä

Katsoin eilen The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvan, joka perustuu Stieg Larssonin Millenium-kirjasarjan ensimmäiseen osaan. Kyseessä oli vuonna 2011 valmistunut Hollywood-versio, jonka pääosissa näyttelevät Daniel Craig ja Rooney Mara. Olin tietoinen Millenium-trilogian suosiosta, joten odotin elokuvan katsomista, vaikken nimen lisäksi tiennyt siitä etukäteen yhtään mitään. 

Elokuvan päähenkilö Mikael Blomkvist työskentelee Tukholmassa Millenium-lehdessä, kun hän saa työtarjouksen vaikutusvaltaiselta Henrik Vangerilta. Virallisesti mies palkkaa Mikaelin kirjoittamaan elämäkertaansa, mutta oikeasti hänen tehtävänsä on selvittää, mitä tapahtui 60-luvulla kadonneelle Henrikin veljentyttärelle Harrietille. Mikael jatkaa Henrikin omia tutkimuksia ja saa niiden edetessä avukseen nuoren ja synkän tietokonehakkeri Lisbeth Salanderin. 


Yhdessä kaksikko saa selville, ettei kyse ole vain Harrietin kohtalosta, vaan kaiken takana on sarjamurhaaja. Selvää on myös, että Henrikin erikoinen suku liittyy tavalla tai toisella rikosvyyhtiin. Mikael ja Lisbeth pääsevät murhaajan jäljille, mutta joutuvat samalla suureen vaaraan. Nähtäväksi jää, kuka paljastuu murhaajaksi ja mikä onkaan vuosikymmeniä sitten kadonneen Harrietin kohtalo.

Elokuva on harvinaisen jännittävä tapaus ja pituudestaan huolimatta se jaksaa pitää katsojan otteessaan aivan loppuun saakka. Leffassa ei ole mitään ylimääräistä, joten pitkästymisen vaaraa ei ole. Välillä elokuva tuntui omaan makuuni jopa vähän liian jännittävältä ja suosittelenkin, ettei kaltaisteni säikkyjen kannata katsoa elokuvaa yksin pimeässä. Elokuvan tunnelma on monin paikoin ahdistava, mihin vaikuttaa osaltaan mm. hyvin valittu musiikki. Varmasti suurin kiitos kuitenkin kuuluu kirjailijalle, joka on onnistunut luomaan hyytävän tarinan. Tämän perusteella voisin hyvinkin kuvitella jatkossa tarttuvani Larssonin kirjoihin.

Tähtiä annan elokuvalle neljä viidestä.     

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Onko joulufriikin mahdollista parantua?

Bongasin kirjastosta Regina Raskin romaanin Jouluihminen (2011). Ensin mietin, onko kesän kynnyksellä mitään järkeä lukea tämän nimistä kirjaa. Sitten muistin oman keskeneräisen kirjoitusprojektini, johon vastikään kirjoitin joulusta. Ei kai ole kiveen hakattu, että joulu voisi olla vain kerran vuodessa?

Romaanin päähenkilö on nelikymppinen Eeva, joka työskentelee tavaratalon somistamon esimiehenä. Hän on myös parantumaton joulufriikki, joka alkaa suunnitella ja järjestellä seuraavaa joulua jo ennen kuin vuosi on ehtinyt vaihtua uuteen. Eevan elämä näyttää ulkopuolelta katsottuna olevan mallillaan, mutta sisäpuolella kuohuu. Naista epäilyttää aviomiehen jatkuvat ylityöt ja kotona on usein yksinäistä, kun teini-ikäiset pojat itsenäistyvät kovaa vauhtia eikä heitä paljon kotona näy. Ei siis oikeastaan ole mikään ihme, että Eeva pakenee ajoittain ahdistavaa arkea joulun ihmemaahan. 


Töissäkään päähenkilö ei välty mielipahalta. Työpaikan kolmikko on asetettu keskinäiseen kilpailutilanteeseen kisaamaan siitä, kuka saa somistaa tavaratalon pääikkunan ja kenelle kahdelle jää kaksi pienempää jaettavakseen. Tilanne on stressaava eikä lähestyvä joulu ainakaan tuo siihen helpotusta. Läheiset neuvovat Eevaa olemaan pingottamatta liikaa, tulee se joulu joka tapauksessa, mutta kontrollifriikin on vaikea hellittää otettaan vallan kahvasta - tai tässä tapauksessa kenties pölyhuiskasta ja liimapyssystä - ennen kuin on pakko.

Raskin romaani on kevyttä luettavaa ja voi tarjota jouluihmisille vinkkejäkin. Parhaimmillaan se onnistuu loihtimaan joulun taikaa keskelle kesäkuun sateita. Kaikesta jouluhömpötyksestä huolimatta Eevaan on mahdollista samaistua. Nykynaiselle vaatimuksia ja malleja satelee joka tuutista, joten ei ole mikään ihme, että monilla on suorituspaineita ja taipumusta perfektionismiin. Loppujen lopuksi romaani ei kuitenkaan tarjoa mitään kovin tuoretta näkökulmaa aiheeseen tai edes repäisevää loppuratkaisua. Tarina on alusta loppuun saakka enemmän tai vähemmän tasapaksua eikä edes kunnon kohokohtaa ole. Näistä syistä annan romaanille kaksi tähteä viidestä. Ihan ok kirja, muttei mitään erikoista.