Rakkautta ennen keskiyötä

Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight, 2013) päättää ohjaaja Richard Linklaterin elokuvatrilogian, jonka pääosissa nähdään Julie Delpy ja Ethan Hawke. Elokuvasarjan viimeinen osa jatkaa Célinen (Delpy) ja Jessen (Hawke) tarinaa, joka alkoi elokuvassa Rakkautta ennen aamua  (Before Sunrise, 1995) ja jatkui osassa Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset, 2004).

Uusimmassa leffassa seurataan hetki pariskunnan elämää Kreikassa, missä ympärillä on pariskunnan kaksostytöt, Jessen aiemmasta liitosta syntynyt poika Hank sekä joukko ystäviä. Kaikesta käy ilmi, että kuluneiden vuosien varrella pari on vakiintunut ja kasvanut yhteen. Ihanaa on nähdä, miten ajan kuluminen näkyy näyttelijöissä eikä kyse ole vain maskeerauksesta ja silmänlumeesta. 

Rakkautta ennen keskiyötä jatkaa muodoltaan ja tyylillisesti edeltävien osien linjaa. Elokuvaa on kuvattu pitkillä yhtäjaksoisilla otoilla, mikä korostaa päänäyttelijöiden lahjakkuutta ja kykyä olla kuvattavana pitkiä pätkiä ilman taukoja. Juonellisesti elokuvassa ei tapahdu paljoa, vaan dialogi ja henkilöt ovat pääosassa. Jesse ja Céline käyvät sekä kahdestaan että ystäviensä kanssa kiinnostavia ja merkittäviä keskusteluita, jotka herättävät myös katsojaa pohtimaan käsiteltyjä aiheita tarkemmin. Koska kyseessä on draama, myöskään kipeiltä aiheilta ja parisuhteen kipupisteiden läpikäymiseltä ei vältytä. Polveilevaa dialogia seuraa kuitenkin mielellään ja elokuvan loppuessa huomasin toivovani, että saisin nähdä vielä lisää. 

Elokuva tuo miellyttävän leffasarjan arvoiseensa päätökseen, vaikka samalla harmittaa, ettei lisää näillä näkymin enää ole tulossa. Vaikka kyseessä on trilogian kolmas osa, elokuvan voi hyvin katsoa myös itsenäisesti. Suosittelen kuitenkin mahdollisuuksien puitteissa katsomaan elokuvat aikajärjestyksessä, että ajallinen jatkumo sekä pääparin suhteen kuvaus ja kehitys pääsevät oikeuksiinsa. Koska sarjan elokuvat ovat ilmestyneet ripotellen pitkän ajan kuluessa, edellisten osien katsomisesta on omalla kohdallani kulunut jo pitkä aika. Halusin kuitenkin katsoa uusimman osan niin innokkaasti, etten malttanut katsoa aiempia osia ensin uudestaan. Jossain vaiheessa voisi siis hyvinkin olla tarvetta pitää Rakkautta ennen -maraton ja katsoa kaikki osat putkeen. 

Koko leffakolmikko lukeutuu omien suosikkielokuvien listalleni. Omalle vuoden 2013 TOP 10 -listalleen leffasarjan viimeisen osan on valinnut myös ohjaaja Quentin Tarantino, näin kertoo Como-lehden numero 8/2013. Muuallakin medioissa leffatrilogia on saanut pääasiassa hyviä tai erinomaisia arvosteluja. Lukijoiden ei siis tällä kertaa tarvitse uskoa pelkästään minuun sanaani siitä, että kyseessä todellakin on katsomisen arvoinen elokuva ;) Tällä kertaa annan elokuvalle tähtiä neljä viidestä, eivätkä myöskään sarjan kaksi muuta osaa jää huonommille arvosanoille.         

Rakkautta vain

Kutsuin muutamia ystäviäni luokseni jouluiseen leffailtaan katsomaan yhtä suosikkileffoistani, joka sopii katseltavaksi erityisesti näin joulun alla. Rakkautta vain (Love Actually, 2003) on romanttinen brittikomedia parhaasta päästä. Elokuva sijoittuu Lontooseen, missä joulun saapumista odottelee sekalainen joukko erilaisia henkilöhahmoja. Leffaan on saatu mukaan lukuisa joukko kuuluisia nimiä kuten Colin Firth, Keira Knightley, Lian Neeson ja Rowan Atkinson.

 
Britannia on saanut uuden pääministerin (Hugh Grant), jonka jokaista tekoa seurataan silmä tarkkana. Valtion päämiehen sisko on kotiäiti Karen (Emma Thompson), jonka aviomies Harry (Alan Rickman) yrittää parittaa alaisensa Sarahin (Laura Linney) komean Karlin (Rodrigo Santoro) kanssa. Omaa avioliittoaan Amorina toimiva Harry ei osaa hoitaa yhtä hyvin.

Elokuvan komediapuolesta huolta pitävät mm. sopimattomasti julkisuudessa käyttäytyvä vanha laulajastara Billy Mack (Bill Nighy), joka yrittää tehdä comebackin. Toinen surkuhupaisa hahmo on Colin (Kris Marshall), jonka iskuyritykset eivät tuota Britanniassa tulosta. Niinpä hän päättää lähteä rapakon taakse etsimään naista.

Vaikka Rakkautta vain on genrensä puolesta leimallisesti naisten elokuva, niin ennen kaikkea se on jouluinen pläjäys sekä huumoria ja komediaa että rakkautta ja suuria tunteita. Oma kulta on ideaali leffaseura, ystävät tai nenäliinat toimivat myös. Tiedän kokemuksesta ja olen kuullut myös muilta, että useampi miehenpuolikaskin on viihtynyt tätä elokuvaa katsoessa ja suostunut katsomaan jopa useampaan kertaan.

Elokuvassa on panostettu musiikkipuoleen, mikä on luonnollinen valinta jo juonenkin kannalta. Billy Mack esittää joulu-coveriaan useampaan otteeseen ja yksi leffan kohokohdista on, kun koulujen yhteisessä joulujuhlassa upeaääninen Joanna (Olivia Olson) esittää kappaleen All I Want For Christmas Is You. Suloinen on myös ihastuksensa hurmatakseen rumpuja paukutteleva Sam (Thomas Sangster). Lasten esitystä katsellessa ja kuunnellessa iho meni taas kerran kananlihalle, vaikka elokuvan olen katsonut ainakin 10 kertaa.

Rakkautta vain on moderni klassikko, joten jos et vielä ole elokuvaan törmännyt, niin nyt on korkea aika korjata tämä vääryys. Ihana hyvän mielen leffa ansaitsee tähtiä neljä ja puoli. Katselukertoja elokuva puolestaan kestää huomattavasti enemmän, joten ei muuta kuin joulutunnelmaan virittäytymään, vaikka leffa olisikin jo entuudestaan tuttu tapaus :) 

Belle de Jour ‒ Puhelintytön salaiset seikkailut

Kirjastosta nappasin jälleen kerran mukaani kiinnostavalta vaikuttavan kirjan. Kyseessä on romaani Belle de Jour ‒ Puhelintytön salaiset seikkailut (The Intimate Adventures of a London Call Girl, 2005), jonka on kirjoittanut (itsestään selvästä syystä) nimettömänä pysyttelevä nuori lontoolainen naisprostituoitu, joka piiloutuu Belle-salanimen taakse. Teos on kirjoitettu päiväkirjamuodossa ja se on alun alkaen julkaistu nettiblogina, joka saavutti Britanniassa nopeasti suuren suosion.

Romaani on yhtä aikaa sopivan salamyhkäinen ja toisaalta hyvin avoin. Kirja on kirjoitettu minä-muodossa, joten lukiessa ei tunnu oudolta, ettei kertojan nimeä tiedä. Muuten hän paljastaa itsestään lähes kaiken. Myös muihin henkilöihin viitataan kirjainlyhenteillä, mihin myös tottuu nopeasti. Kirjoittaja kertoo päivittäisestä elämästään, johon kuuluu ajanviettoa ja juhlimista ystävien kanssa, kaikenlaisia sattumuksia, miehiä vapaa-ajalla sekä tietysti myös työtä eli lukuisia intiimejä tapaamisia maksavien miesten seurassa. 

Belle voittaa rehellisyydellään ja avoimuudellaan lukijan puolelleen, vaikka hänen uravalintaansa ei hyväksyisikään. Hän on ajautunut epätavalliselle alalle, joka vaikuttaa myös hänen yksityiselämänsä ihmissuhteisiin. Belle on itse sinut työnsä kanssa, mutta kaikille tutuille (kuten omille vanhemmille) työpaikasta ei kannata turhia kertoa. Myös parisuhderintamalla työkuviot aiheuttavat ylimääräistä stressiä. Bellen elämässä miehiä riittää ‒ entisiä ja nykyisiä, siviilissä ja töissä ‒ mutta onko kenestäkään pidemmän päälle antamaan riittävää vastusta tälle modernille naiselle?

Vaikka kirjan aihe saattaa ensilukemalta vaikuttaa hiukan hurjalta, romaani ei omasta mielestäni ole kohahduttava tai järkyttävä. Ei varsinkaan sen jälkeen, kun on jo tutustunut Sinkkuelämään ja Fifty Shades ‒kirjoihin. Romaani on hauskasti ja persoonallisella tyylillä kirjoitettu tarina nuoresta naisesta, jolla on erikoislaatuinen työ. Se ei kuitenkaan ole koko hänen elämänsä. Bellen asenne on kohdillaan ja muutkin naiset voisivat oppia häneltä jotain, joskaan en ketään neuvo lähtemään hänen viitoittamalleen urapolulle. Kirja on ihan hupaisa ja miellyttävä lukukokemus ja ansaitsee tähtiä kolme viidestä.  

 

Oli aikakin

Kävimme ystäväni kanssa elokuvissa katsomassa sekä komedian että draaman aineksia sisältävän brittileffan Oli aikakin (About Time, 2013), jonka harteille olin itse kasannut hieman liikaa ennakko-odotuksia. Suuret toiveet liittyivät ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Curtisin aiempiin elokuviin, sillä mies on ollut mukana tekemässä joitain hyvin menestyneitä romanttisia komedioita, joihin lukeutuvat myös omat all time -suosikkileffani Rakkautta vain (Love Actually, 2003) sekä Notting Hill (1999). Näiden romanttisten elokuvien nykyklassikoiden tasolle Curtisin uusin ei omalla kohdallani ainakaan vielä yllä (ajan kanssa kenties), mutta se on silti oikein tervetullut ja virkistävä lisä uusien romanttisten elokuvien vuosi vuodelta harveneviin joukkoihin.

Elokuvan päähenkilö on ujo nuori mies Tim (Domhnall Gleeson), jonka elämä mullistuu 21-vuotiaana, kun isä (Bill Nighy) kertoo pojalleen tarkoin varjellun salaisuuden: suvun miehet voivat matkustaa ajassa taaksepäin ja halutessaan muuttaa samalla oman elämänsä kulkua. Tim luulee tietysti isänsä pilailevan, mutta kun hän seuraa miehen ohjeita, hän näkee isäukon puhuvan totta. Salaisuuden paljastuttua Timin päässä muotoutuu suunnitelma. Tähän asti hänellä ei ole ollut minkäänlaista onnea naisrintamalla, joten hän aikoo hyödyntää lahjaansa hankkiakseen itselleen tyttöystävän. 

Tim ihastuu siskonsa kauniiseen ystävään Charlotteen (Margot Robbie), mutta huomaa ikäväkseen, että vaikka hän voi matkustaa menneisyyteen, kaikki ei silti välttämättä suju hänen toivomallaan tavalla. Mies päättää aloittaa uuden elämän ja muuttaa Lontooseen, missä hän päätyy ravintolassa samaan pöytään Maryn (Rachel McAdams) kanssa. Tim ihastuu jälleen päätä pahkaa, mutta kun hänen uusi kämppäkaverinsa tarvitsee apua, mies palaa menneisyyteen ja muuttaa tahtomattaan samaisen illan kulkua niin, ettei hän tapaakaan Marya. Tim yrittää epätoivoisesti löytää uudelleen unelmiensa naisen ja hurmata hänet, mutta miten tämä onnistuu, kun Mary ei edes tiedä Timin olemassaolosta?  

Koetan aina katsoa vähänkään mielenkiintoisilta vaikuttavat romanttiset komediat ja viime vuosina mieleeni on hiipinyt epäusko: eikö todellakaan enää osata tehdä iki-ihania romanttisia komedioita, jotka kestäisivät useammankin katselukerran ja nostattaisivat katselijassa edes jonkinlaisia tunteita? Oli aikakin onnistuu ainakin jälkimmäisessä. Leffateatterin hämärässä silmänurkkani taisi hieman kostua liikutuksesta ja ääneen sain nauraa useamman kerran, enkä muuten ollut ainoa. Aika puolestaan kertoo, päädynkö katsomaan elokuvan uudestaan, mutta ollenkaan mahdottomana en tätä vaihtoehtoa pitäisi, päinvastoin jopa todennäköisenä.

Kaiken kaikkiaan Oli aikakin on miellyttävä elokuva, hauska ja sopivan erilainen täyttäessään kuitenkin ne odotukset, joita useimmat kohdistavat romanttisiin komedioihin. Leffa naurattaa, mutta siinä on myös vakavuutta, joka korostuu elokuvan loppua kohti. Jälkikäteen elokuva on pohdituttanut minua jonkin verran, sillä elokuvateatterista ulos astellessani jotain tuntui jääneen hampaankoloon. Lopulta tajusin, että elokuva on omaan makuuni hieman arkisen näköistä katsottavaa, se ei luota ulkoisiin avuihin. Aluksi hämäydyin tästä seikasta liikaa, mutta kokonaisuudessaan elokuva jää vahvasti plussan puolelle.

Elokuva maistuu oikealta elämältä (aikamatkailua lukuun ottamatta) ja se lienee hyvä asia. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen annan elokuvalle tähtiä poikkeuksellisen määrän eli 4-/5. Ei muuta kuin parempi puolisko tai ystävä mukaan ja elokuviin - tai dvd:tä odottamaan :)   

 

Side Effects

Pimeän syysillan leffaksi valikoitui monivaiheisen esiraadin kautta tuore draamatrilleri Side Effects (2013), joka yllättäen paljastuikin kenties jopa parhaimmaksi tämä vuona katsomakseni elokuvaksi! Leffan alussa Emilyn (Rooney Mara) vuosien odotus päättyy, kun hänen aviomiehensä Martin (Channing Tatum) vapautuu vankilasta. Nuoren vaimon luulisi olevan onnellinen, mutta sen sijaan hän yrittää tehdä itsemurhan. 

Itsemurhayrityksen jälkeen Emilya alkaa hoitaa psykiatri Jonathan Banks (Jude Law). Kun lääkehoito ei tunnu Emilyn tapauksessa auttavan, Banks saa apua Emilyn edelliseltä psykiatrilta Victoria Siebertilta (Catherine Zeta-Jones). Siebert ehdottaa, että Emily alkaisi käyttää uutta lääkettä Ablixaa, jota ollaan vasta testaamassa. Banks on aluksi vastahakoinen, mutta lopulta hän päätyy tekemään yhteistyötä lääkefirman kanssa ja Emilysta tulee yksi lääkkeen testaajista. Kaikki on hyvin niin kauan, kunnes Emily alkaa saada vakavia sivuoireita.   

Elokuva alkaa mielenkiintoisena draamana ja näyttäytyy katsojalle etupäässä kritiikkinä rahanhimoisia lääkeyhtiöitä ja heidän edustajia kohtaan. Lääkärit värväävät sairaita potilaitaan koekaniineiksi, mutta kuka joutuu vastuuseen, kun eteen tulee odottamattomia ongelmia? Leffan alkupuolella tapahtuu kuitenkin dramaattinen käänne, joka muuttaa koko elokuvan suunnan. Tämä on mahdollinen vaaranpaikka, mutta mahalaskun sijaan leffa kohoaakin entistä korkeammalle tasolle.

Heti en olisi arvannut, että juuri tässä elokuvassa Jude Law nousee taustalta tähdeksi ja pääsee ratkomaan visaista mysteeriä kuin Sherlock Holmes konsanaan. Juuri tässä taitaakin piillä leffan salaisuus: Side Effects on loistavalla tavalla yllätyksellinen. Se tekee sen mitä lupaa, mutta samalla tarjoaa katsojalle myös hieman enemmän kuin mitä takakansiteksti antaa odottaa. Elokuvan juoni on älykäs ja kaikkea muuta kuin tylsä. Myös näyttelijät suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Täysiltä pisteiltä leffan pudottaa ainoastaan tapani, sillä toivon aina törmääväni vielä täydellisempään tapaukseen. Leffa saa kuitenkin loisteliaat neljä ja puoli tähteä viidestä. Tätä ei kannata jättää väliin! :)    

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Ehdin kirjastoreissuillani hypistellä Jodi Picoultin romaania Sisareni puolesta (My Sister's Keeper, 2004) lukuisia kertoja ennen kuin lopulta päätin lukea tämän mielenkiintoiselta kuulostavan kirjan. Romaanin päähenkilö on 13-vuotias Anna Fitzgerald, jonka elämä on alkanut koeputkessa. Annan isosisko Kate sairastaa hengenvaarallista leukemiaa, minkä vuoksi tyttöjen vanhemmat Sara ja Brian ovat halunneet lapsen, joka on geneettisesti yhteensopiva siskonsa kanssa. 

Lopulta Anna kyllästyy jatkuviin luovutuksiin, jotka eivät ole jääneet pelkkään vereen, ja haastaa vanhempansa oikeuteen saadakseen lääketieteellisen itsemääräämisoikeuden, ettei hänen tarvitsisi luovuttaa munuaista siskolleen, kuten hänen vanhempansa haluavat. Tilannetta ei helpota yhtään, että käytännössä Anna tuomitsee siskonsa kuolemaan, kun hän kieltäytyy luovuttamasta tälle munuaistaan.

Romaanin luvut on nimetty tärkeimpien henkilöhahmojen mukaan, jotka vuorotellen kertovat oman näkökulmansa tapahtumien kulkuun. Koko romaani on kirjoitettu minämuodossa siitä huolimatta, että kertojat vaihtuvat. Saattaa kuulostaa vaivalloiselta, mutta ratkaisu toimii hyvin, kunhan ei lopeta lukemista kesken luvun ja unohda, kenen luvusta olikaan kyse. Voi olla, ettei kovin moni jaksaisi lukea montaa sataa sivua angstisen teini-ikäisen mielenliikkeistä. Niin tai näin, kertojavaihdokset tuovat romaaniin syvyyttä ja auttavat hahmottamaan vaikeaa tilannetta eri henkilöhahmojen kannalta. 

Kirjan alkuasetelma on raastava, mutta samalla kutkuttava. Miten nuoren tytön elämä muuttuu, kun omasta äidistä tulee vastapuolen asianajaja, jonka kanssa ei kotona saisi keskustella asiasta, joka uhkaa pahimmillaan hajottaa koko perheen? Mitä ajattelee kuolemansairas isosisko, kun Anna kieltäytyy luovuttamasta munuaistaan? Kumman lapsen puolelle vanhemmat kallistuvat? Mitä he tekevät, kun on aika valita, kumman lapsen terveys ja hyvinvointi asetetaan etusijalle?     

Aiheensa puolesta romaani on sen verran erikoinen, etten itse voinut enää lopulta kirjaa ohittaa. On kiinnostavaa lukea ja seurata, miten mutkikas tilanne etenee ja miten perhe selviytyy kriisistä. Sisareni puolesta on lukemisen arvoinen romaani, sitä ei voi kieltää. Itseäni jäi harmittamaan romaanin loppuratkaisu, joka oli yllättävä, mutta samalla jonkinasteinen pettymys. Lopetus pisti kyllä pohtimaan elämän yllätyksellisyyttä ja toisaalta on ihan hyvä, ettei romaanin loppu ole tavanomainen ja odotuksenmukainen. Mikäli kiinnostuit, ei kun lukemaan ja itse päättämään, mitä mieltä olet kirjasta! Tähtiä annan romaanille kolme viidestä.   

The Great Gatsby

Tällä kertaa esittelyssä on elokuva The Great Gatsby (2013), joka on ohjaaja Baz Luhrmannin versio yhdysvaltalaisen kirjailijan F. Scott Fitzgeraldin samannimisestä romaanista. Elokuva sijoittuu 1920-luvun New Yorkin seurapiireihin ja maailmaan, jossa alkoholi virtaa ja jazz-musiikki raikaa.

Elokuva on kerrottu päähenkilö Jay Gatsbyn (Leonardo DiCaprio) naapurin, Nick Carrawayn (Tobey Maguire) näkökulmasta. Gatsby on salaperäinen uusrikas, joka järjestää kartanossaan valtavia juhlia, mutta josta kukaan ei oikeastaan tiedä juuri mitään. Nick saa harvinaislaatuisen kutsun Gatsbyn juhliin, missä isäntä tavoistaan poiketen esittäytyy uudelle naapurilleen ja vähitellen Nick ja Gatsby ystävystyvät.

Nick ei itse kuulu yläluokkaan, mutta hänen serkkunsa Daisy (Carey Mulligan) on naimissa rikkaan Tom Buchananin (Joel Edgerton) kanssa. Erään kerran Gatsby pyytää Nickiltä palvelusta: hän haluaisi tavata Daisyn. Nick kutsuu Daisyn luokseen teelle, jonne hän on naisen tietämättä pyytänyt myös Gatsbyn. Kyse ei kuitenkaan ole Daisyn ja Gatsbyn ensitapaamisesta, vaan jälleennäkemisestä, sillä kaksikolla on takanaan yhteinen menneisyys. Mehevän kolmiodraaman ainekset ovat valmiit, joskin tässä ihmissuhdesopassa on mukana enemmänkin osallisia, koska myös Daisyn aviomiehellä on liiton ulkopuolisia vinkeitä.

 

The Great Gatsby on monessa mielessä onnistunut leffa. Se on hyvin visuaalinen elokuva, joka muistuttaa kovasti Moulin Rougea, joka on yksi lempielokuvistani ja myöskin Luhrmannin ohjaama. Olen lukenut Fitzgeraldin romaanin, johon elokuva perustuu ja mielestäni yksi elokuvan suurimmista ansioista on, että se teki minuun suuremman vaikutuksen kuin kirja. Tämä on yllättävää etenkin, koska kyseessä on yksi amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoista. Elokuva on ihanan värikäs ja täynnä elämää. Kyseessä on kuitenkin paitsi visuaalisesti näyttävä elokuva, myös kiinnostava draama. Leffa saa minulta tähtiä neljä viidestä. Suosittelen ainakin Moulin Rouge -faneille :) 

      

Unelmien pelikirja

Hiljaiseloa on tullut vietettyä blogin osalta taas liian pitkään, joten yritän vastaisuudessa parantaa tapojani ties miten monennen kerran :) Viime viikkoina on tullut katseltua useitakin elokuvia, joista yhtä haluan erityisesti suositella muillekin leffasta mahdollisesti kiinnostuneille. Kyseessä on tällä kertaa Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook, 2012), jonka katsoimme viime viikolla, kun siskoni oli vierailulla.

Leffa on tyylilajiltaan romanttinen draamakomedia ja koska pääosissakin ovat jo tutuiksi käyneet Hollywood-näyttelijät Bradley Cooper ja Jennifer Lawrence, en odottanut leffalta mitään uutta, ainoastaan jälleen yhtä enemmän tai vähemmän samanlaista romanttista elokuvaa, jollaisia olen nähnyt jo kymmeniä kymmenien perään. Siksipä yllätyinkin positiivisesti, koska elokuvan päähenkilöt ovat ihanan eriskummallisia ja tavallaan epäsopivia tämän tyylilajin elokuvaan. Pat (Cooper) vapautuu elokuvan alussa psykiatrisesta sairaalasta ja muuttaa vanhempiensa luo asumaan. Ystävänsä Ronnien kotona Pat tapaa Ronnien vaimon sisaren Tiffanyn (Lawrence), joka on jokin aika sitten jäänyt leskeksi. 

Pat ja Tiffany ovat molemmat ulkopuolisen näkökulmasta sosiaalisesti epäkorrekteja, mutta pian he löytävät yhteisen sävelen. Pat yrittää kuitenkin epätoivoisesti saada yhteyden vaimoonsa Nikkiin, sillä pariskunnan välit ovat katkenneet Patin sairaalajakson aikana minkä lisäksi Patille on annettu lähestymiskielto. Tiffany lupaa auttaa miestä, sillä hänen siskonsa on hyvä ystävä Nikkin kanssa. Vastapalveluksena Tiffany haluaa Patin osallistuvan hänen kanssaan tanssikilpailuun. Näin alkaa yhteistyö, jossa kummallakin on oma päämääränsä.  

 

Elokuva on hauskaa ja virkistävää katsottavaa. Pat ja Tiffany ovat sopivan hulluja eikä koskaan varmuudella tiedä mitä he keksivät, mikä on tietysti hyvä asia katsojan kannalta. Sekä Cooper että Lawrence suoriutuvat erinomaisesti haastavista rooleistaan ja Lawrence palkittiinkin omasta työstään Oscar-patsaalla. Lisää hulvattomuutta elokuvaan tuo Patin isä (Robert De Niro), jonka vedonlyöntikuviot ovat omaa luokkaansa. Elokuva perustuu Matthew Quickin romaaniin The Silver Linings Playbook, jonka lukeminen myös kiinnostaa tämän leffan katsomisen jälkeen. Tälle ihastuttavan hullulle elokuvalle annan tähtiä 3 ja puoli viidestä.  

Dan Brown: Inferno

Vanhempien luona lomaillessa sattui onnenpotku, kun sisko löysi minulle kirjaston pikalainoista Dan Brownin uusimman romaanin Inferno (2013). Olin odotellut tämän kirjan lukemista innokkaasti jo kuukausia ja varaus oli vetämässä Jyväskylässä, mutta nyt ei onneksi tarvinnut odottaa kuukausia varausjonossa.

Brownin uusimmassa seikkailee jo useista aiemmista romaaneista tuttu taidehistorian ja symbologian professori Robert Langdon. Mies herää muistinsa menettäneenä ja ampumahaava päässään firenzeläisestä sairaalasta ilman mitään muistikuvaa, että olisi edes matkustanut Italiaan. Pian sairaalaan hyökkää mustiin pukeutunut nainen, joka ampuu Langdonia hoitaneen lääkärin miehen silmien edessä. Toinen lääkäri, huippuälykäs Sienna Brooks auttaa Langdonin pakoon ja yhdessä he aloittavat vauhdikkaan pakomatkan perässään suuri joukko salaperäisiä takaa-ajajia. 

Kaksikko saa selvitettäväkseen arvoituksen, joka kuljetta heitä ensin ympäri Firenzeä ja lopulta ulkomaille asti. Langdon näkee pelottavia harhanäkyjä ja hänen on otettava selvää, mitä hänelle on parin viime päivän aikana tapahtunut ja miksi hänet yritetään tappaa. Arvoitusta ratkaistaessa Langdon ja Sienna Brooks törmäävät jatkuvasti viittauksiin Dante Alighierin Helvettiin ja mustaan surmaan. Maailmaa uhkaa jälleen kerran vakava vaara, mutta ehtiikö Langdon selvittää kaiken ennen kuin on liian myöhäistä?

   

Tämän kirjan luettua on taas kerran todettava, että Dan Brown on jännityskirjailijana vertaansa vailla. Tarina pitää otteessaan alusta loppuun eikä kirjan lukemista malttaisi lopettaa, vaikka silmät eivät väsymykseltä meinaisi pysyä auki. Onneksi teos saa aikaan sellaisen lukumanian, että lukemiseen ei kovin montaa vuorokautta mene. Romaani muistuttaa paljon edeltäjiään. Langdon on taas saanut rinnalleen naispuolisen apurin, jonka kanssa he käyvät kilpajuoksua aikaa ja tuntemattomia, vaikutusvaltaisia vihollisia vastaan. Romaanin jokainen luku päättyy jännittävään cliffhangeriin, jotka suorastaan vaativat jatkamaan lukemista ja ottamaan selvää, miten kiperä tilanne selviää. 

Romaani sisältää paljon faktaa mm. taiteiden ja tieteen aloilta sekä historiasta. Brown onnistuu taas kerran nostamaan esille maailmanlaajuisen ongelman ja pelottavinta romaania lukiessa onkin juuri se, että teoksen tapahtumat voisivat tapahtua ihan oikeasti. Tätä mielikuvaa lisäävät jatkuvat viittaukset todelliseen maailmaan, oikeisiin järjestöihin, taideteoksiin, paikkoihin jne. 

Jos olet pitänyt kirjailijan aiemmista teoksista, Inferno jatkaa samoilla linjoilla eikä jää ainakaan edeltäjiään huonommaksi. Jos taas et ole vielä yhtään Brownin kirjaa lukenut, nyt on korkea aika! Kyseessä on oma lempikirjailijani, joka on juonenkehittelyssä täysin omaa luokkaansa. Vaikka romaani nostaa esille todellisia uhkakuvia, se on samalla viihdyttävä kirja. Luulenpa, että tämä teos tulee vielä herättämään keskustelua, aivan kuten esim. kirjailijan aiempi teos Da Vinci -koodi (2004). Romaanille voisi periaatteessa antaa täydet viisi tähteä, mutta taidan silti jäädä (ikuisesti?) odottelemaan täydellistä teosta, joten tämä saa samat neljä ja puoli kuin muutkin suosikkini :)    

Stay

Viime viikolla tuli katsottua useampikin elokuva, mutta yksi nousi ylitse muiden ja ansaitsee tulla mainituksi täällä blogissani. Viimeisimpänä leffavalintana on psykologinen trilleri Stay (2005), jota tähdittävät lukuisat nimekkäät Hollywood-näyttelijät. Pääosissa näyttelevät ihanat Ewan McGregor ja Ryan Gosling, mikä olikin mieluisa yllätys, sillä en tiennyt näyttelijöistä mitään leffaa valitessani.

Elokuva kertoo psykiatri Sam Fosterista (McGregor), joka yrittää kaikin mahdollisin keinoin auttaa uutta potilastaan, nuorta opiskelijaa Henry Lethamia (Gosling), joka uhkaa tappaa itsensä kolmen päivän kuluttua. Henry kuulee ääniä, eikä hän tiedä, mitkä niistä ovat totta ja mitkä hänen päänsä sisäisiä. Päivien kuluessa myös Samin elämässä alkaa tapahtua kummia. Elokuvan maailmassa yhdistyvät kiinnostavalla tavalla todellisuus ja kuvitelmat. Samalla se tarjoaa katsojalle pähkinän purtavaksi: mistä tässä kaikessa oikein on kysymys?

 
Leffaa katsoessani luulin olevani melko varma siitä, mikä elokuvan juju oikein on. Elokuvan loputtua olin kuitenkin hämilläni. Siis mitä, eikö se mennytkään niin kuin olin ajatellut? Tämä on mielestäni positiivinen merkki, koska elokuva onnistui yllättämään minut loppuratkaisullaan. Aluksi en myöskään tajunnut elokuvan lopetusta, mutta tämä selvisi, kun keskustelin asiasta leffaseurani kanssa. Tämä leffa voi siis olla hyvä katsoa jonkun kanssa, jotta näkemästään voi keskustella jälkikäteen. Leffan loputtua jäi tunne, että tämä täytyisi nähdä uudestaan, nyt kun loppuratkaisu on tiedossa.

Ihmismieli on mielestäni kiehtova aihe, josta voi varmasti ammentaa loputtomiin. Elokuva onkin hyvä nimenomaan genrensä edustajana. Loppuratkaisu kääntää tavallaan koko tarinan päälaelleen, mutta tekee tämän tuottamatta katsojalle surkeaa pettymystä. Näistä syistä annan elokuvalle kolme ja puoli tähteä viidestä. Jos sinua kiinnostavat hieman erikoisemmat juonikuviot, mutta näyttelijävalinnoissa luotat mieluiten tunnettuihin nimiin, tässä voi olla leffa makuusi.   

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

Tänä vuonna kirjakesäni pääsi alkamaan vasta varsin myöhään, koska kevään ja alkukesän aikana ehdin lukea vain romaaneja, jotka minun täytyi lukeja kirjallisuuden kursseja varten. Kun viimein pääsin täysin vapaasti valitsemaan lukemiseni, löysin kirjahyllystäni romaanin Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008), jonka olen saanut lahjana äidiltäni aiemmin tänä vuonna. Ruotsalainen kirjailija Linda Olsson ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta tämän romaanin luettuani hänen nimensä täytyy painaa korvan taakse vastaisuuden varalle. 

Romaanin päähenkilö on keski-iän ohittanut Adam Anker, joka on päätynyt asumaan Uuteen-Seelantiin töiden perässä. Työ ei kuitenkaan ole ollut ainut syy muutolle, vaan hän on paennut pienen tyttärensä kanssa entistä elämäänsä toiselle puolelle maailmaa. Tyttärensä kuolinpäivänä Adam törmää yllättäen johtolankaan, joka saa hänet tutkimaan vaiettua ja salattua menneisyyttään. Tutkimusmatka johdattaa hänet Wellingtonista Krakovan kautta Tukholman saaristoon. Viimein Adam saa vastauksia mieltään vaivanneisiin kysymyksiin ja saa tietää totuuden omista juuristaan. 

 

Lukemista aloittaessani tuntuu, että tarina etenee kovin hitaasti. Melko nopeasti pääsen kuitenkin sisään romaanin maailmaan ja rauhallisuus alkaa tuntua miellyttävältä. Pian alkaa myös tapahtua ja romaania tekee mieli lukea vauhdilla. Tunnelma on jännittyneen odottava. Kaikki on kerrottu hyvin hienovaraisesti ja tietoja Adamin menneisyydestä tiputetaan lukijalle lopulta juuri sopivassa tahdissa. Teoksessa tärkeäksi nousee hiljaisuuden teema, henkilöillä on ollut tapana vaieta erityisesti vaikeista asioista. Romaanissa hiljaisuuden ja kerrotun suhde on tasapainossa. Vaiettu menneisyys paljastuu, mutta tulevaisuudesta lukijalle ei paljasteta liikoja. 

Tunnelmaltaan romaani tuo minulle mieleen Carlos Ruiz Zafónin hieman mystiset romaanit. Tarinassa on sopivassa määrin mukana kaikuja historiasta sekä tuulahduksia maailman eri kolkista. Kirja on vaikuttava ja ehkäpä paras tänä vuonna lukemani romaani, ehdottomasti vähintäänkin yksi parhaimmista. Minut kirja yllätti kertojanvaihdoksella, mitä aluksi vierastin, mutta joka osoittautuikin erinomaiseksi vedoksi. Romaani on parhaimmillaan, kun sitä voi lukea kiireettömästi nautiskellen. Kyseessä on tarina, joka jää mieleen kaikumaan vielä lukemisen jälkeenkin. Tätä jos mitä voi kutsua laatulukemiseksi eli vaikka lukisit vain harvoja ja valittuja romaaneja, tässä on erittäin vahva kandidaatti. Tähtiä annan teokselle neljä viidestä.    

 

Amour

Vuosipäivän leffavalinnaksi sopi nimensä puolesta hyvin ranskankielinen elokuva Rakkaus (Amour, 2012). Elokuva kertoo vanhasta pariskunnasta Annesta (Emmanuelle Riva) ja Georgesista (Jean-Louis Trintignant), joiden elämä muuttuu, kun Anne saa eräänä päivänä kesken aamiaisen sairaskohtauksen. Nainen joutuu leikkaukseen, mutta hänen kuntonsa ei palaa entiselleen. Anne pakottaa miehensä lupaamaan, ettei tämä laita häntä enää sairaalaan. Georges ei tahtoisi tehdä moista lupausta, mutta vaimo ei anna periksi.

Aluksi Georges pitää itse huolta vaimostaan, mutta hänkin on jo vanha eikä hänen kuntonsa riitä vaimon hoitamiseen yksin kotona. Niinpä mies palkkaa hoitajan käymään heidän kotonaan muutaman kerran viikossa. Parin aikuinen tytär Eva (Isabelle Huppert) on murheissaan äitinsä tilan vuoksi, mutta Georges ei jaksa kantaa tyttären murheita omiensa lisäksi. Tytär kyseenalaistaa äidin kotihoidon, mikä aiheuttaa kitkaa isän ja tyttären välille. 

Elokuvan tarina on kaunis, mutta surullinen. On selvää, että Anne ja Georges rakastavat toisiaan, mutta miten rakkaus kestää sairauden edetessä? Pystyykö Georges pitämään vaimolleen antamansa lupauksen ja mitkä ovat stressaavan tilanteen seuraukset? Elokuva muistuttaa tilanteesta, joka on tuttu yhä useammalle nyky-yhteiskunnassa. Vanhenemisen tuomat vaivat ja yllättävä sairastuminen ovat tapahtumia, joihin ei aina ole helppoja ja yksiselitteisiä ratkaisuja. 

Rakkaus on hidastempoinen elokuva, mikä sopii teemaan, mutta saattaa varsinkin aluksi hieman hämmentää. Elokuvan lopetus on sopivan avoin ja saa katsojan ajattelemaan, mikä on mielestäni aina hyvä piirre. Tarina on pelottavan realistinen kuvaus vanhuudesta ja täytyy vain toivoa, ettei sama kohtalo osu omalle kohdalle. Elokuvalle annan maltilliset 3 ja puoli tähteä viidestä, koska leffa on omaan makuuni aika surumielinen enkä oikein tiedä mitä mieltä olen elokuvan loppuratkaisusta. Elokuvan erinomaisuudesta kertovat lukuisat loistavat arviot eri medioissa sekä parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto.    

The Bling Ring

Olin innolla odottanut pääseväni katsomaan Sofia Coppolan uusinta elokuvaa The Bling Ring (2013). Leffa perustuu tositapahtumiin ja kertoo kalifornialaisesta lukioikäisestä kaveriporukasta. Nuoret viettävät ulospäin varsin hohdokasta elämää, johon kuuluvat kalliit muotivaatteet, biletys ja julkkisten ihannointi. Hyvin kaukana omasta nuoruudestani, mutta ilmeisesti arkipäivää tietyissä piireissä LA:n alueella. Törsäilevää elämäntyyliään nuoret rahoittavat murtautumalla Hollywoodissa julkimoiden koteihin ja varastamalla tavaraa ja käteistä. Nuorille kyseessä on tapa pitää hauskaa eivätkä he tunnu potevan huonoa omatuntoa tekojensa vuoksi. 

Leffan päähenkilönä ja ainoana samastuttavana henkilönä voi pitää lukion uutta tulokasta, epävarmaa Marcia (Israel Broussard). Heti ensimmäisenä koulupäivänä itsevarma Rebecca (Katie Chang) ottaa uuden pojan siipiensä suojiin. Aluksi Rebecca ja Marc tekevät murtoja kahdestaan, mutta pian mukaan haluavat muutkin kaverit: adoptiosisarukset Nicky (Emma Watson) ja Sam (Taissa Farmiga) sekä Chloe (Claire Julien). Porukka tutkii etukäteen netistä idoleidensa kotiosoitteet ja menee heidän luokseen, kun asukkaat ovat poissa kotoa. Perillä he omien sanojensa mukaan "shoppailevat" eli ottavat mukaansa haluamiaan vaatteita, koruja, asusteita sekä käteistä, jolla he ostavat kaupoista lisää vaatteita ja juhlivat yökerhoissa. 

Coppolan elokuva esittää eräänlaisen ajankuvan. Nuorilla on pakkomielle kuuluisuudesta ja loistokkaasta elämästä. Vihjeet viittaavat harvinaisen tyhmään nuorisojoukkoon, joka ei tunnu kertaakaan ajattelevan tekojensa seurauksia tai tajua tekevänsä jotain väärää. Toisten koteihin he menevät sisään avoimista ovista ja onko muka väärin varastaa Paris Hiltonilta, kun hänellä on niin paljon tavaraa joka tapauksessa. Typeriltä vaikuttavat myös julkkikset: kannattaako ovia ja ikkunoita jättää auki, kun ei itse ole kotona? 

Elokuvan aihe on kiinnostava, mutta leffa on juonensa puolesta aivan liian tylsä. Onneksi elokuva on lyhyt, sillä jo puolessatoista tunnissa leffan kaava tulee selväksi: murto ja juhlintaa, murto ja shoppailua. Marcin henkilöhahmo on ainoa, joka herättää katsojan kiinnostuksen ja saa osakseen myös sympatiaa. Hän on myös ainut, joka ei osallistu murtoihin ilman omantunnontuskia omasta halustaan, vaan osittain ryhmän painostuksen vuoksi.  

Plussaa leffa saa menevästä musiikista. Myös julkkisten esiintyminen itsenään elokuvassa lisää aitouden tuntua. Leffa on ihan ok kerran katsottavaksi, mutta mikään mestariteos kyseessä ei ole. Elokuva osoittaa sen, miten joukossa tyhmyys todellakin tiivistyy. Tähtiä leffalle annan kaksi viidestä.   

Yhdysvaltojen turnee, osa 2/2: Las Vegas ja Los Angeles

Yhdysvaltojen reissua suunnitellessamme selvää oli, että vietämme mahdollisimman paljon aikaa Coloradossa ja Grand Junctionissa ystävien luona. USA:ssa kuitenkin nähtävää riittää ja koska Atlantin taakse ei kovin usein pääse, halusimme mahdollisuuksien mukaan matkustaa myös Yhdysvaltojen sisällä. Matkakohteiksi valikoituivat Las Vegas ja Los Angeles, koska Grand Junctionista oli lentoyhteys Vegasiin ja sieltä edelleen kohtuullinen bussimatka Losiin. Molemmissa kaupungeissa olin itse käynyt jo oman vaihtovuoteni aikana, mutta milloinpa suurkaupungista saisi tarpeekseen yhdellä vierailukerralla?

Las Vegasissa majoituimme Excalibur-hotelliin, koska se sijaitsi hyvällä paikalla Las Vegas Stripillä lähellä kuuluisia hotelleja ja lentokenttää. Perustallaajalle helposti kelpaa mikä tahansa alueen hotelleista, jotka ovat kaikki hienoja ja hyvinvarustettuja kasinoineen, ravintoloineen ja kauppoineen. Jokainen hotelli on kuin oma minimaailmansa, ja lomansa voisi helposti viettää poistumatta kertaakaan omasta hotellista, koska kaikki tarvittava on kätevästi saman katon alla. Muissa hotelleissa kannattaa kuitenkin vierailla, sillä jokainen on nähtävyys sinänsä. Valtavat hotellit on rakennettu vieri viereen ja joidenkin hotellien välillä kulkee käytäviä tai siltoja, ettei hotellista toiseen siirryttäessä tarvitse edes vaivautua ulos asti. Kesällä tämä voi välillä olla ihan hyväkin asia ulkoilman kuumuuden vuoksi, sillä meidänkin lomamme aikana lämpötila oli huimat +40 tai vähän päälle. 

Excalibur-hotelli linnateemoineen

New York New York -hotelli

Myös Pariisi on tuotu Vegasiin

Ruoka on yksi Vegasin suurimmista iloista ja koska kaupunki on pahimmanlaatuisena turistirysänä melko kallis matkakohde, pelkästään syöminen tekee matkabudjettiin melkoisen loven. Tietysti ruokaa saa halvemmalla pikkuisista marketeista tai pikaruokapaikoista, mutta omana periaatteenani on, että lomalla syödään kunnolla ulkona eikä hotellihuoneessa valmisteta ruokia. Aamu alkoi usein McDonald'silla tai Starbucksilla, iltapäivällä syötiin jotain nälkätason mukaan ja illalla syötiin kunnolla ravintolassa. Shoppailu kaupungissa on kallista eikä mitään isompaa kannata ostaa hotellien kaupoista, sillä vastaavaa matkamuistokrääsää saa pienistä kaupoista toisella puolella katua murto-osalla hotellien hinnoista. Aurinkoa rakastavien kannattaa muistaa hotellien hienot allasalueet, mikäli aavikon kuiva kuumuus ei ole liikaa. Isotkin allasalueet täyttyvät kuitenkin jo aamusta, joten oma allaspaikka täytyy varata ajoissa. 

Aamupala

Välipala

Illallisella hotellin buffetissa

Ja viimein jälkiruoka kruunaa päivän!

Vegasista matka jatkui bussilla Los Angelesiin. Olimme etukäteen varanneet huoneen tyypillisestä amerikkalaisesta motellista. Meille majoituksen sijainti ja hinta olivat tärkeimpiä valintakriteerejä, joten valitsimme edullisen motellin Hollywoodista läheltä meitä kiinnostaneita nähtävyyksiä. Valinta olikin oikein onnistunut, sillä motelli sijaitsee kuuluisan Walk of Famen nurkilla ja TCL Chinese Theatre ja lähin metroasema ovat vain lyhyen kävelymatkan päässä. Motellin lähistöllä oli paljon erilaisia pikaruokapaikkoja ja kahviloita, muttei niinkään varsinaisia ravintoloita. Niinpä Losissa tuli syötyä melkoista mättöä, mutta ruoka oli aina hyvää ja edullista.

Majapaikkamme Hollywood Best Inn

Los Angelesissa halusimme heti ensimmäisenä vierailla Universal Studios -teemapuistossa. Tähän kohteeseen kannattaa varata kunnolla aikaa tai rahaa, sillä peruslippu maksaa yli 80 dollaria ja mikäli jonottaminen laitteisiin ja esityksiin ei kiinnosta, voi halutessaan ostaa huomattavasti kalliimman erikoislipun. Puisto on todella suosittu ja jonotusajat eri laitteisiin ja esityksiin vaihtelivat 20 minuutista jopa kahteen tuntiin, vaikka olimme koettaneet välttää pahimpia ruuhkia menemällä puistoon maanantaina. Puisto on kuitenkin parista miinuspuolesta huolimatta ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka ja itse vierailin siellä jo toista kertaa. Studioilla pääsee tutustumaan elokuvien ja TV-sarjojen kuvauspaikkoihin ja Studio Tourilla katsellaan usein hetken verran oikean sarjan kuvauksia. Teemapuiston laitteet ovat minun makuuni aika hurjia, joten aivan pieniä lapsia en itse puistoon ottaisi mukaan. Valitettavasti Universal Studiosilta ei ole tarjota kovin paljoa kuvamateriaalia, koska juuri tänä päivänä kameramme akku oli harmillisesti unohtunut laturiin. 

Katukuvaa Wisteria Lanelta, Universal Studios Hollywood

Teemapuiston Simpsonit-ajelu otti kunnolla mahanpohjasta

The Blues Brothers veti puistossa muutaman shown päivässä

Universal Studios oli ainoa paikka, jonne matkustimme metrolla kävelyn sijaan. Motellimme sijaitsi aivan lähellä Hollywood Boulevardia, jolla sijaitsee myös Hollywood Walk of Fame. Kuuluisien nimien koristamia tähtiä oli siis ripoteltu yhteensä pari tuhatta tien varteen usean mailin pituudelta. Lähtöämme seuraavana päivänä Jennifer Lopez sai tielle oman tähtensä parin korttelin päähän motellistamme ja paikalle olisi hyvin voinut mennä laatan julkistamista seuraamaan, jos vain olisimme vielä kaupungissa olleet.

Kuva kertoo kaiken

Hollywood Boulevardin varrella piipahdimme myös TCL Chinese Theatren etupihalla, joka on päällystetty julkkisten terveisillä sekä heidän käden- ja jalanjäljillään. Laattoja on kertynyt paljon vuosikymmenten varrella ja omat terveisensä pihalle ovat jättäneet lukuisat filmitähdet kuten Marilyn Monroe, Johnny Depp ja Harry Potter - sekä Twilight-tähdet. Teatterin vieressä on myös yksi Madame Tussaudsin vahakabineteista, jossa myös vierailimme. Edellä mainittujen kohteiden välittömässä läheisyydessä Hollywood Boulevardilla sijaitsee myös iso ostoskeskus Hollywood & Highland Center sekä lukuisia yksittäisiä vaateliikkeitä yms., joten alue on erinomainen myös shoppailun kannalta. Jos julkkisten bongailu tai heidän asuntojensa katselu kiinnostaa, samalta alueelta lähtee myös valtava määrä erilaisia kiertoajeluita, jotka ovat erikoistuneet tämänkaltaisiin aktiviteetteihin. 

Isän suosikkinäyttelijän terveiset Chinese Theatren pihalla

Suurin osa vahanukeista näytti kovasti esikuviltaan Madame Tussaudsilla

Kiertoajelulla näkyi melkoisia lukaaleja, kuvassa Kim Kardashianin "talo"

Kaiken kaikkiaan viikon yhdistetty matka Las Vegasiin ja Los Angelesiin oli upea, nähtävää ja koettavaa riitti paljon. Kaupungit ovat keskenään täysin erilaisia. Las Vegasissa kaikki on viimeisen päälle hienoa, mutta hintataso myös sen mukaista. Turistien tuntema Vegas on keskittynyt varsin pienelle alueelle, joten liikkuminen kävellen on helppoa ellei paahtava helle ime kaikkia mehuja. Los Angeles sopii aktiivisempaan lomaan, sillä tekemistä ja nähtävää löytyy paljon, mutta kaikki on levittäytynyt isolle alueelle.  Jos olisimme viettäneet kaupungissa päivänkään enemmän, olisin halunnut käydä myös Tyynenmeren rannalla. Nyt kyseinen retki jäi tekemättä ajanpuutteen ja sen yksinkertaisen seikan vuoksi, että kulkeminen rannalle olisi ollut monimutkaisempaa kuin liikkua kävellen Hollywoodin ydinalueella motellin läheisyydessä. Las Vegasille antaisin arvosanaksi 3,5 ja Los Angelesille 4. Ensimmäisen miinukseksi koituu kalleus ja autenttisuuden puute, toisessa puolestaan tunsin välillä oloni turvattomaksi. Paremmaksi Los Angeles pistää monipuolisuudellaan. Molemmat kaupungit ovat kuitenkin näkemisen arvoisia, mikäli mahdollisuus matkustamiseen joskus tarjoutuu.

 

     

Yhdysvaltojen turnee, osa 1/2: Colorado

Tässä kuussa on pitänyt blogirintamalla hiljaista, sillä lähes koko kuukausi on kulunut reissuvalmisteluissa, itse USA:n reissulla tai reissusta toipumisessa. Lensimme avomieheni kanssa Reykjavikin kautta Denveriin, Coloradoon, mistä ystävämme tulivat hakemaan meidät ja vietimme yön Silverthornessa heidän perheensä loma-asunnolla. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään suomalaisille tuttu alkeellinen kesämökki, vaan tilava ja hyvinvarustettu asunto kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa ja parvekkeelta upea näkymä vuorille. Yhteisissä tiloissa pääsimme rauhassa nauttimaan uima-altaasta, saunasta ja poreammeesta, erittäin rentouttava alku lomalle herkullisen french toast -aamiaisen päälle! Kävimme myös lyhyellä kävelyretkellä ihailemassa White River National Forestin maisemia ennen ajomatkaa Grand Junctioniin. Varsinainen kuntoilu ei vuoristossa olisi tullut kyseeseen, sen verran ohuelta ilma tuntui ja vuoristotaudin oireet ilmoittelivat heti itsestään hengästymisen ja päänsäryn muodossa.

Näkymä loma-asunnon parvekkeelta

Korkeimmilla vuorilla on lunta kesälläkin

Noin puolet lomasta majoituimme ystäväperheen luona Grand Junctionissa, missä vietin myös lukioaikoina vaihto-oppilasvuoden. Kyseessä on pieni kaupunki Coloradon länsiosassa vain muutaman kymmenen mailin päässä Utahin rajalta. Kaupunki sijaitsee laaksossa, jota ympäröivät vuoret kolmesta ilmansuunnasta. Alue on pääosin kuivaa ja karua, mutta kastelun avulla laakson alueella kasvatetaan mm. hedelmiä ja harrastetaan viininviljelyä. Alue on kuuluisa etenkin persikoistaan, mutta valitettavasti näin alkukesästä ei kaikkia paikallisia herkkuja vielä päässyt maistelemaan. Pääsimme kuitenkin vierailemaan useilla viinitiloilla ja maistelemaan niin perinteisiä viinejä kuin erikoisempia hedelmä- ja marjaviinejäkin. Kullakin tilalla sai maistaa viittä viiniä ilmaiseksi, minkä jälkeen maistelua olisi voinut jatkaa dollarin hintaan per viini. Tiloilla myytiin viinien lisäksi marjahilloja, hunajaa, toffeeta ja oheistuotteita, joten tuliaisia tällä iltapäiväretkellä löytyi kiitettävästi.

Osa viinitiloista sijaitsee aivan vuorten kupeessa

Luonnonkauneutta Coloradossa riittää eikä Grand Junction lähialueineen ole mikään poikkeus. Kaupungin länsipuolella sijaitsee Colorado National Monument, lukuisten kanjonien halkoma vuoristoalue. Monumentin tarjoamista huikeista näköaloista on helpointa nauttia auton kyydistä käsin, mutta alueella voi halutessaan ja kunnon salliessa myös patikoida ja pyöräillä. Myös autotien varrella on vähän väliä näköalapaikkoja, joille voi parkkeerata menopelinsä ja pysähtyä ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Talvella vuoristotiet voivat ajoittain olla vaarallisen liukkaita ja kesäkelilläkin vähän hirvitti, koska aivan tien vieressä on välillä hurja pudotus maahan eikä kaiteitakaan joka paikassa ole. Näköalat kuitenkin ovat mahtavia, joten korkean paikan kammot on syytä hetkeksi unohtaa.  Alue kannattaa ehdottomasti katsastaa auringonpaisteella, koska silloin kallioiden punertava väri tulee parhaiten esille. Itse olimme liikkeellä iltasella lähellä auringonlaskua, joten paras valaistus oli jo ehtinyt hiipua. Toisaalta auringon laskiessa taivas värjäytyi mitä ihanimmilla väreillä. 

Colorado National Monument

Toinen lähialueella sijaitseva luonnonkaunis kohde on Grand Mesa, maailman korkein litteähuippuinen vuori. Mesa ei ole yhtä karu kuin Monument, vaan varsinkin alkukesästä varsin vehreä paikka. Talvella alueella voi mm. hiihtää, lasketella ja moottorikelkkailla, kesällä puolestaan kalastaa ja metsästää. Korkeisiin paikkoihin tottumattoman tulee edelleenkin muistaa, että vuorilla tulee etenkin alussa ottaa rauhallisesti. Mesalla onnistuin saamaan oman hengitykseni vinkumaan jo parin sadan metrin matkalla noustessa loivaa polkua pitkin järveltä takaisin autolle. Kyseessä ei ole kovin jyrkkä vuori, mutta parhaimmillaan sillä on silti korkeutta lähes 3 ja puoli kilometriä. 

Grand Mesan laella

Kaunis luonto on yksi Grand Junctionin ja Coloradon parhaista puolista, mutta kaupungissa riittää kyllä tekemistä, vaikka patikointi ei olisikaan oma juttu. Ravintoloita löytyy joka lähtöön ja shoppailla voi vaikkapa ostoskeskuksessa. Ruokakaupoistakin voi löytää vaikka mitä kivaa, itse löysin loppulomasta minttusuklaapurkkaa, joka tosin reissaa matkalaukussa jossain päin maailmaa vielä tänäkin päivänä. Mutta jospa sitä pian pääsisi maistelemaan! Walmartin ja Targetin kaltaisista sekatavarakaupoista mukaan tarttui mm. hampaidenvalkaisutuotteita ja kosmetiikkaa, joita Suomesta ei joko löydy tai jotka maksavat täällä tuplasti enemmän. Hyviä löytyjä voi tehdä myös kaupoista kuten Ross ja T.J. Maxx, jotka myyvät lukuisien eri ketjujen merkkivaatteita ja -asusteita huomattavasti huokeammin hinnoin alkuperäisiin verrattuna.

Grand Junctionissa myös sää on etenkin kesäisin kohdallaan, koko matkamme ajan saimme nauttia yli 30 asteen lämpötiloista. Auringonotto ja uiminen kuuluivat osaltaan omiin lomasuunnitelmiini, tosin nähtävää ja tekemistä oli niin paljon, että vain pieni osa lomasta lopulta kului auringossa loikoillessa. Mikään rantakohde Grand Junction ei sijaintinsa puolesta missään nimessä ole, mutta uiminen onnistuu helposti ainakin Lincoln Parkin isolla allasalueella, joskin kuumuus voi olla turhankin läkähdyttävää etenkin päivän kuumimpaan aikaan. Kaivattua viilennystä voi halutessaan hakea vaikkapa Dairy Queeniltä, uusi lempijäätelöni on ketjun S'mores Blizzard. DQ saisi jäätelöineen ja pirtelöineen mieluusti saapua myös Suomeen.

Grand Junction ja Colorado ylipäätään on oiva matkakohde, jos luonnonkauniit maisemat ja kesällä lämpimät ilmat viehättävät. Eräjormailu ei kuulu omiin suosikkiharrastuksiini, mutta tekemistä Grand Junctionissa ja lähialueilla olisi silti riittänyt vielä moniksi viikoiksi. Myös matkustaminen Coloradoon on nykyisin helppoa, sillä Icelandair lentää Helsingistä Reykjavikin kautta Denveriin n. 12 tunnissa. Toista oli vajaat kahdeksan vuotta sitten, kun matkustin Grand Junctioniin vaihtoon peräti kuudella eri lennolla! Matkakohteena Grand Junctionille ei voi antaa kuin täydet viisi tähteä, loistava yhdistelmä vähän kaikkea ja päällimmäisinä ihania ihmisiä :) Seuraavassa postauksessa lisää Yhdysvaltain reissusta, mutta tällä kertaa hieman isommista kaupungeista Coloradon ulkopuolella.  

 

Aurinkoinen Ateena

Osallistuin viime viikolla Oulun yliopiston antiikin kielet ja kulttuuri –oppiaineen järjestämälle ekskursiolle, joka suuntautui Ateenaan ja sen lähiympäristöön. Mukaan matkalle pääsin siskoni kautta, koska ekskursiolle ei ollut Oulusta tarpeeksi lähtijöitä. Viikon verran tutustuimme Ateenaan, minkä lisäksi teimme päiväretken Delfoihin ja piipahdimme myös satamakaupunki Pireuksessa.  

 Yleiskuvaa Ateenasta

 Näkymää Delfoista

Heti ensimmäisenä matkapäivänä tutustuimme Akropolis-kukkulaan ja sen lähiympäristöön sekä Akropolis-museoon. Ateenan kuuluisin nähtävyys yllätti minut hiukan. En ollut etukäteen tiennyt, ettei kuuluisaan Parthenon-temppeliin pääsisi sisälle ja että temppeli muutenkin olisi rakennustelineiden peitossa, joten edes kovin lähelle rakennusta ei pääse. Kukkulan muita rakennuksia kuten Propylaiaa eli porttia linnavuorelle ja Athene Poliakselle omistettua temppeliä Erektheionia pääsi kuitenkin tutkimaan hieman tarkemmin. 

 Pala Parthenonia 

Antiikin ajan nähtävyyksiä tuli viikon aikana koluttua oikein urakalla, olihan kyseessä sentään opintomatka. Tutustuttua tuli mm. vanhaan hautausmaahan Kerameikokseen, Platonin filosofikoulu Akademeiaan, antiikin agoraan, Olympieioniin ja lukuisiin arkeologisiin museoihin. Myös Delfoi oli näkemisen arvoinen, vaikka muutaman tunnin bussimatka suuntaansa ilman ilmastointia oli aavistuksen läkähdyttävä kokemus. Lämpöähän koko reissun ajan oli noin 30-35 astetta ‒ aika lämmintä siis toukokuun puolivälin ollessa kyseessä. Pitkähihaiset ja sukkahousut saivat jäädä loman ajaksi matkalaukun pohjalle.

 

Hefaistoksen temppeli Ateenan agoralla

Majoituimme matkan ajaksi Suomen Ateenan-instituutin Koroneos-asuntolaan, joka sijaitsi Gizin kaupunginosassa muutaman kilometrin päässä Akropoliselta ja muista tärkeistä nähtävyyksistä. Ateenassa liikuimme koko viikon ajan kävellen ja jalat olivat koetuksella, kun kilometrejä kertyi päivittäin 10 tai ylikin. Onneksi apteekista löytynyt kylmägeeli pelasti jalkaparat. Ateenaan matkustavan kannattaa siis pakata mukaansa hyvät kävelykengät, jalan kaupunkiin tutustuu helposti ja halvalla. Taksillakin liikkuminen oli kyllä älyttömän halpaa, muutaman kilometrin matka asuntolalta bussiasemalle maksoi alle 5 euroa. Metrolippu 10 kilometrin päähän Pireukseen puolestaan maksoi 1,40 euroa suuntaansa. 

 Keltaisia takseja oli helppo napata lennosta

Muutenkin hinnat Ateenassa olivat todellakin kohdillaan. Kahden hengen ruokailu ravintolassa maksoi 9‒19 euroa annoksista riippuen sekä siitä, söimmekö turistialueella vai asuntolan liepeillä. Myös jokaikiseen museoon ja nähtävyyteen pääsi ilmaiseksi, kun todisti kortein olevansa opiskelija EU-maasta. Viikon aikana pääsymaksuissa säästyi siis kymmeniä euroja. Siskoni kanssa myös shoppailimme jonkin verran. Ostoksia teimme lähinnä Ermou-kadulla Akropoliksen läheisyydessä. Kävelykadulla sijaitsivat kaikki yleisimmät kansainväliset vaateliikkeet sekä lisäksi löytyi paikallisia liikkeitä. Ketjuliikkeissä vaatteet olivat Suomen hintaluokkaa, mutta etenkin kreikkalaisissa kaupoissa saattoi tehdä ostoksia halvalla. Sainpa kenkäliikkeessä tingattua hinnastakin muutaman euron pois ostaessani korkokengät.

Horiatiki ja souvlaki-lautanen

Ateena yllätti minut positiivisesti etenkin edullisten hintojensa puolesta, vaikka kyseessä on 5 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Shoppailuista huolimatta matkakassaani jäi reilusti rahaa takaisiin kotiin tuotavaksi. Mikä ei tietenkään haittaa, sillä uusi matka rapakon toiselle puolen koittaa jo ensi viikolla! Kreikan saarten tapaan ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka erinomaista. Souvlakia, gyros pitaa, tsatsikia ja muita herkkuja olikin jo ehtinyt kaivata, vaikka aika usein tulee kyllä Suomessakin käytyä kreikkalaisissa ravintoloissa. Onneksi liikuntaa tuli sen verran, että herkutella saattoi hyvällä omallatunnolla. Jos siis historialliset nähtävyydet, lämpö ja aurinko, hyvä ruoka ja shoppailu kiinnostavat, Ateena kannattaa ehdottomasti pitää mielessä seuraavaa matkakohdetta miettiessä :)