tiistai 16. huhtikuuta 2013

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa

Luin vuosien jälkeen uudestaan yhden lempikirjailijani eli Sophie Kinsellan romaanin Salaisuuksia ilmassa (Can You Keep a Secret?, 2008) erästä kirjallisuuden kurssia varten. Teos on ensimmäinen itsenäinen romaani, jonka kirjailija on kirjoittanut tällä nimellä. Kirja täyttää selkeästi chick litin tunnusmerkit ja on ehdottomasti erityisesti nuorille naisille suunnatun viihdekirjallisuuden parhaimmistoa. 

Romaanin päähenkilö on Lontoossa asusteleva Emma Corrigan, joka on markkinointiapulainen suuressa Panther Corporation -yrityksessä. Hänet on lähetetty Skotlantiin työmatkalle vahvistamaan sopimus erään toisen yhtiön kanssa. Emma on innoissaan hänelle annetusta mahdollisuudesta ja hän haaveilee jo ylennyksestä markkinointihenkilöksi. Yllättäen vastapuoli kuitenkin peruu sopimuksen ja Emma päätyy paluumatkalla juomaan hieman liikaa helpottaakseen lentopelkoaan ja pettymystään. Piristääkseen apeaa matkustajaa mukava lentoemäntä päästää Emman istumaan liikemiesluokkaan, missä hänen vierustoverinaan on varautuneen oloinen amerikkalaismies. Lennon aikana kone joutuu turbulenssiin ja Emma pelkää kuolevansa. Pelko ja alkoholi kirvoittavat naisen lörpöttelemään hermostuksissaan kaikki noloimmat salaisuutensa vierustoverilleen. Helpotus on suuri, kun Emma lopulta pääsee lennolta ehjin nahoin ja vastassa on poikaystävä Connor, joka ehdottaa pariskunnan suhteen viemistä seuraavalle tasolle. 

Emman palatessa töihin kaikki kohisevat Jack Harperin, toisen yhtiön perustajista, olevan tulossa käymään toimistolla. Emman kauhuksi pomo onkin sama amerikkalaismies, jonka edessä hän on lennolla nolannut itsensä täysin. Emma toivoo, ettei mies muista häntä enää, mutta pikku hiljaa käy ilmi, että tilanne on täysin päinvastainen - hän muistaa kaiken sanatarkasti. Jack pyytää, ettei Emma paljastaisi heidän olleen samalla lennolla, joten töissä he esittävät, etteivät tunne toisiaan. Toimistolla Jack hakeutuu usein Emman seuraan ja heistä tulee jonkin sortin ystäviä. Töissä kaikki muut suhtautuvat Jackiin pomona ja mielistelevät häntä. Emma puolestaan on työpaikalla ainoa, joka Jackin mukaan vaikuttaa normaalilta. Mutta millaiseksi voi lopulta kehittyä kahden hyvin erilaisen ihmisen, tuikitavallisen sihteerin ja ison bisnesjohtajan, ystävyys - varsinkin kun koko suhde on salattava kaikilta?

Salaisuuksia ilmassa on yksi hauskimmista lukemistani kirjoista. Useita kertoja romaania lukiessani nauroin ääneen ja kihersin itsekseni. Emma on mestari joutumaan noloihin tilanteisiin ja hänen elämänsä on välillä kovin surkuhupaisaa. Hän on kuitenkin sympatiaa herättävä hahmo, jolle toivoo pelkästään hyvää. Perusluonteeltaan Emma on melkoinen tunari, joka ei edisty urallaan, vaan keskittyy töissä mieluummin suklaapatukoiden syömiseen ja horoskooppien lukemiseen. Emmassa viehättää ehkä eniten juuri hänen tavallisuutensa. Hän on kuin kuka tahansa meistä, paitsi että hän joutuu usein koomisiin tilanteisiin, joista hän yrittää selviytyä parhaan taitonsa mukaan.

Kinsella on elementissään kirjoittaessaan tämäntyylisiä kevyitä ja romanttisia tarinoita, jotka saavat lukijan hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Jos haluat saada hymyn huulillesi ja kutkuttaa nauruhermojasi, Salaisuuksia ilmassa (samoin kuin muutkin Kinsellan itsenäiset romaanit) on ehdottomasti nappivalinta. Romaanille annan tähtiä neljä ja puoli viidestä. Odotan jo innolla pääseväni lukemaan kirjailijan uusinta romaania Wedding Night, joka julkaistaan englanniksi ensi viikolla!


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Lauren Conrad: L.A. Candy

Olen jo pitemmän aikaa halunnut tutustua Lauren Conradin kirjoihin ja vihdoinkin sain käsiini hänen kirjasarjansa ensimmäisen osan L.A. Candy (2011). Olen aiemmin seurannut Laurenin elämää MTV:n TV-sarjoissa Laguna Beach ja The Hills, joten mielenkiintoa oli tutustua myös TV-tähden kirjallisiin tuotoksiin. 

L.A. Candyn päähenkilö on 19-vuotias Jane Roberts, joka muuttaa parhaan ystävänsä Scarlett Harpin kanssa Los Angelesiin. Jane aloittaa työt tapahtumasuunnittelija Fiona Chenillä ja Scarlett puolestaan opinnot USC:ssa. Ystävykset tutustuvat uuteen kaupunkiin ja sen tarjoamiin shoppailu- ja bilemahdollisuuksiin sekä uusiin ihmisiin, kuten kiinnostaviin poikiin. Eräänä klubi-iltana TV-tuottaja Trevor Lord bongaa kaksikon ja haluaa heidät uuteen reality-sarjaan, joka seuraa neljän nuoren naisen elämää Hollywoodissa. 

Tästä lähtee käyntiin Janen ja Scarlettin ura TV-tähtinä. Heidän lisäkseen sarja kuvaa seurapiirityttö Madison Parkerin ja kauniin mutta tyhmän Gaby Garcian elämää. Sarja tuo tytöille - ja erityisesti Janelle - mainetta, faneja, TV-kanavan kustantaman hienon asunnon ja ilmaisia designer-vaatteita, mutta pian julkisuus näyttää myös varjopuolensa. Jane on tietämättään asetettu sarjan keskiöön, mikä aiheuttaa kateutta osassa tytöistä. Sarjan kuvaaminen vie myös odotettua enemmän aikaa eikä aina esitä tapahtumia oikeassa valossa siitä huolimatta, että kyse on realitysta. Välillä uusista tuttavuuksista on vaikea ottaa selvää, haluavatko he vain hyötyä tyttöjen kuuluisuudesta vai ovatko he oikeasti hyviä tyyppejä. Kaikille ystävällinen Jane joutuu kokemaan rankimman kautta miten voi käydä, jos erehtyy luottamaan vääriin ihmisiin.


Heti lukemisen aloitettuani huomasin, että kirja olikin tarkoitettu ikäistäni nuoremmille lukijoille. Tämä kävi ilmi jo kirjan kielestä ja dialogista ja ensivaikutelmaa pahensi kankealta tuntuva suomennos. Teoksen alussa vakuutetaan, että romaanin henkilöt, tapahtumat jne. ovat fiktiota, joten yllätyin, koska romaani tuntuu olevan enemmän tai vähemmän suora kopio kirjailijan omasta elämästä ja kokemuksista realityn parissa. Mainittuja TV-sarjoja seuranneena kirjaa oli siis melko yllätyksetöntä lukea ja koin sen tämän vuoksi melkoiseksi pettymykseksi. Romaanissa on n. 300 sivua, eikä siinä kuitenkaan ehdi tapahtua kovinkaan paljoa ennen kuin vasta kirjan loppua kohti. Yllätyksekseni kirja myöskin loppui ihmeelliseen kohtaan jättäen tarinan täysin kesken, joten jos haluaa tietää, miten romaanissa kehiteltyjen tarinalinjojen ja päähenkilöiden käy, on pakko lukea myös sarjan jatko-osat. Lukijana tämä ärsytti, koska en seuraavaa osaa pääse heti lukemaan, mutta myynnin kannalta kyseessä on tietysti onnistunut temppu.    

Romaani on hyvin nopealukuinen ja se sisältää paljon lyhyitä lukuja. Kirja on hyvin pitkälle aivot narikkaan -lukemista, johon ei tarvi sen suuremmin keskittyä (vähän kamala kyllä kirjoittaa näin, kun tietää tapahtumien perustuvan oikean ihmisen elämään). Jane on ihan sympaattinen hahmo ja hänen toivoo selviävän kuuluisuuden haasteista, mutta valitettavasti romaani ei onnistu synnyttämään kovin suuria tunteita. Sanoisinpa, että paremmin tunteet tulevat esille The Hills -sarjaa katsellessa. Kenties alkuperäisessä versiossa on siis vara parempi. Romaani kuitenkin valottaa reality-sarjan kuvaamisen taustoja sekä äkillisen kuuluisuuden tuomia hyviä ja huonoja puolia. Kirjalle annan kaksi tähteä viidestä.
  


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Tyttö joka muuttui lasiksi (2011, The Girl With Glass Feet) on brittiläisen Ali Shaw'n esikoisteos. Romaanin unenomainen kansikuva kiinnitti huomioni kirjastossa ja kieltämättä unenomainen on fantasiaa ja realismia sekoittava teoskin. Tapahtumat sijoittuvat hiljaiselle St Hauda's Landin saariryhmälle, jolla tapahtuu mystisiä muodonmuutoksia. 

Romaanin päähenkilö on sulkeutunut nuorimies Midas, joka on innokas harrastelijavalokuvaaja. Eräällä kuvausreissullaan hän tapaa ikäisensä Idan. Midaksen huomio kiinnittyy tytön erikoisiin saappaisiin ja ontumiseen.  Ensitapaamisen jälkeen Ida etsii Midaksen käsiinsä ja pikku hiljaa kaksikko ystävystyy. Ida on tullut saarelle etsiäkseen siellä aiemmin tapaamansa henkilön, jonka apua hän tarvitsee. Ida on aluksi vastahakoinen kertomaan tarkkoja yksityiskohtia Midakselle, joka puolestaan pihtaa vähäisiä tietojaan tytön etsimästä miehestä. 

Eräänä iltana Midas on jäänyt Idan luo yöksi ja herää tytön nukkuessa. Midas ei voi vastustaa kiusausta riisua Idan sukkia selvittääkseen tytön jalkoihin liittyvän salaisuuden, jota Ida ei suostu kertomaan. Midas hämmästyy nähdessään, että Idan jalat ovat lasia. Salaisuuden selvittyä Midakselle kaksikko alkaa yhdessä etsiä miestä ja pohtia keinoja, jolla voisi estää Idaa muuttumasta lopulta kokonaan lasiksi. 


Teoksen aihe on niin erikoinen, että odotin kirjalta jotain täysin uutta, ennenlukematonta. Pohjimmiltaan romaani on yhdistelmä romantiikkaa ja fantasiaa, mikä ei ole yhdistelmänä uusi, mutta kertomus tuntuu kuitenkin tuoreelta uhkan eli Idan kehoa valtaavan lasin vuoksi. Omaan makuuni tarina etenee melko hitaasti, mikä toisaalta sopii mystiseen tarinaan, mutta omalla kohdallani laimensi lukuintoa. En pitänyt jatkuvista miljöön kuvailuista ja runsaista takaumakohdista, jotka toki paljastavat paljon henkilöistä. Olisin kuitenkin mieluummin lukenut dynaamisempaa kerrontaa tarinan nykyhetkestä. 

Alussa minulla meni melko pitkään saada lukudraivi päälle, mutta alkukankeuden jälkeen romaanin lukeminen eteni melko nopeasti. Halusin äkkiä saadaa tietää, mitä Midakselle ja Idalle tapahtuu ja millainen on Idan lopullinen kohtalo lasin suhteen. Romaanin loppu oli mielestäni yllättävä, vaikka en henkilökohtaisesti pitänyt loppuratkaisusta. Jäin jokseenkin hölmistyneenä ihmettelemään, että näinkö tämä todella loppuu. Tässä mielessä romaani tietysti onnistuu yllättämään lukijan, mitä voi sinänsä pitää ansiona. Kaiken kaikkiaan romaani oli hieman hämmentävä lukukokemus, joka jakaa tunteeni kahtia. Teoksen alkuasetelmat olivat mielestäni lupaavat, mutta itse olisin kehitellyt tarinaa hieman toisenlaiseksi. Jos olet kyllästynyt ennalta arvattaviin romaaneihin, tässä voi olla kirja makuusi. Romaanille joudun antamaan tähtiä kaksi viidestä pettymyksen aiheuttaneen loppuratkaisun vuoksi. 
 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Les Misérables

Kävin siskoni kanssa elokuvissa katsomassa musikaalielokuvan Les Misérables (2012), joka perustuu alun perin Victor Hugon samannimiseen klassikkoromaaniin. Elokuva sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisiin vuosikymmeniin. Teoksen suomennettu nimi Kurjat ilmaisee hyvin elokuvan henkilöiden niin mielenmaisemaa kuin usein ulkoista olemustakin. 

Kertomuksen keskiössä on Jean Valjean (Hugh Jackman, jota ei kuvasta meinaa tunnistaa), joka elokuvan alussa pääsee 19 vankeusvuoden jälkeen ehdonalaiseen vapauteen. Vankeuden pituudesta voisi luulla kyseessä olevan paatunutkin rikollinen, mutta Valjean on pikemminkin yhteiskunnan kaltoinkohtelema uhri, joka aikoinaan päätyi varastamaan leipää. Lopulta saavutettu vapaus edellyttää ilmoittautumista viranomaisille säännöllisin väliajoin, mutta tämä ei kuulu Valjeanin suunnitelmiin. Seuraa vuosien pakoilu ja sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan. Valjean joutuu koko ajan olemaan varuillaan, sillä häntä etsii väsymätön poliisimies Javert (Russell Crowe).  


Elokuva keskittyy vahvasti Valjeanin hahmon ympärille, mutta elokuvassa on myös tärkeitä sivuhenkilöitä. Anne Hathaway näyttelee prostituoiduksi päätyvää köyhää Fantinea, joka tekee kaikkensa saadakseen turvattua pienen tyttärensä hyvinvoinnin. Valjean tuntee myötätuntoa naista kohtaan ja tarjoutuu pitämään huolta tämän Cosette-tyttärestä (Isabelle Allen, vanhempana Amanda Seyfried). Anna Hathaway on palkittu roolisuorituksestaan lukuisin palkinnoin (mm. sivuosa-Oscar). Hänen suorituksessaan ei ole mitään vikaa, itse jäin vain hämmästelemään hänen lyhyeksi jäävää osuuttaan elokuvassa. 

Les Misérables on monin tavoin vaikuttava elokuva. Rooleissa näyttelevät kärkinimet tekevät hyvää työtä ja hämmästyttävät laulunlahjoillaan. Elokuva on läpilaulettu, mikä vaikutti omalla kohdallani jonkin verran ymmärrettävyyteen ja kärryillä pysymiseen, kun usein jäin vain kuuntelemaan mukaansatempaavia lauluja enkä aina muistanut yhtä tarkasti seurata niiden asiasisältöä. Elokuva esittelee erittäin karua kuvaa 1800-luvun Ranskasta, missä vallankumous ei ole johtanut mallikelpoiseen yhteiskuntaan, vaan kansa kärvistelee nälkää nähden. Kurjien olojen ja surullisten ihmiskohtaloiden kuvaus yhdistettynä onnistuneisiin näyttelijäsuorituksiin ja musiikkiin sai minut reilun kahden ja puolen tunnin aikana kyynelten partaalle lukuisia kertoja. 

Leffa teki minuun suuren vaikutuksen, joten jossain vaiheessa edessä lienee myös romaanin lukeminen. Ja elokuvakin oli sen verran hyvä, että odottelen jo sen tuloa DVD:lle, jotta pääsisin sen katsomaan uudestaan. Annan elokuvalle neljä tähteä viidestä.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vladimir Nabokov: Lolita

Pitkien kirjahyllyssäni vietettyjen kuukausien (ehkä jopa vuosien...) jälkeen pääsin viimein kaivamaan lukuvuoroon Vladimir Nabokovin skandaalinkäryisen teoksen  Lolita (1955). Romaanin kertojana toimii keski-ikäinen Humbert-salanimen taakse piiloutuva mieshenkilö, joka kirjoittaa tunnustuksen rakastumisestaan 12-vuotiaaseen Lolitaan, oikealta nimeltään Doloresiin. Romaani herätti ilmestymisaikanaan suurta kohua ja sen julkaisemisesta jopa kieltäydyttiin Yhdysvalloissa, mutta onneksi Euroopassa oltiin vapaamielisempiä, jotta tänäkin päivänä pääsemme lukemaan tätä kuuluisaa merkkiteosta. 

Humbert päätyy sattumusten kautta viettämään kesää Doloresin ja tämän äidin Charlotten luo ja ihastuu pian nuoreen tyttöön, jota hän alkaa nimittää Lolitaksi. Leskirouvana Charlotte tietenkin puolestaan mieltyy Humbertiin, joka päättää naida Charlotten saadakseen olla lähellä Lolitaa. Ei kestä kauaa, kun tuore vaimo saa miehensä kirjoitukset käsiinsä ja saa tietää tämän tunteista tytärtään kohtaan. Kohtalon seurauksena Charlotte kuolee onnettomuudessa ja Humbertista tulee orvoksi jääneen Lolitan huoltaja. Kaksikon suhde ei kuitenkaan noudattele perinteistä isä-tytär-suhdetta, vaan suhde muuttuu melko nopeasti Humbertin toiveiden suuntaan.

Romaanin aihe voi kuulostaa ensilukemalta karmivalta tai ällöttävältä, mutta kumpaakaan näistä romaani ei oikeastaan ole. Teoksen kieli on kaunista eikä romaani sisällä mitään kauheita yksityiskohtia, onhan kyseessä sentään melko vanha romaani. Tarina on kerrottu kokonaan Humbertin näkökulmasta ja hänestä muodostuukin romaanin kuluessa inhimillinen kuva. Kertomuksen lopussa tunsin jopa sympatiaa ja sääliä miestä kohtaan, niin onneton hän on rakastuttuaan tyttöön, joka loppujen lopuksi on saavuttamaton. 

Lolita kuuluu kirjallisuushistorian merkkiteoksiin, joka ehdottomasti kannattaa lukea jo pelkästään tästä syystä. Kyseessä on kuitenkin myös kiehtova kertomus, joka on täysin erilainen kuin mikään muu aiemmin lukemani. Ja tämä on ehdottomasti se parempi syy tarttua Nabokovin romaaniin. Teos herättää edelleenkin ajatuksia ja olisi hyvä romaani vaikkapa lukupiiriin keskustelun kohteeksi. Kirjan pohjalta on tehty myös kaksi samannimistä elokuvaa. Romaanille annan kolme ja puoli tähteä viidestä.         

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Oldboy

Eilen katsoimme avomieheni kanssa hänen valitsemansa eteläkorealaisen elokuvan Oldboy (2003). Aluksi epäilin leffavalintaa, mutta suostuin lähinnä sillä perusteella, että elokuva on aikanaan palkittu myös Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuva ei myöskään oikein sovi blogini kevyeen tyyliin, mutta päätin tehdä poikkeuksen, koska kyseessä kuitenkin on hyvä elokuva. 

Elokuvan päähenkilö, perheenisä Oh Dae-su (Min-sik Choi), kidnapataan yllättäen hänen pikkutyttönsä syntymäpäivän iltana. Miestä pidetään vankina pienessä asunnossa 15 vuotta, minkä jälkeen hänet yhtäkkiä vapautetaan. Vapautuminen ei silti ole kovinkaan iloinen asia ja herättää tärkeitä kysymyksiä. Kuka häntä on pitänyt vankina ja miksi? Miksi hänet on vapautettu tuosta vain? Päähenkilö ei voi palata kotiinsa, sillä hänen ollessaan vankina hänet on lavastettu syylliseksi vaimonsa murhaan. 

Harhaillessaan kaupungilla Dae-su saa kadunmieheltä puhelimen ja lompakon täynnä rahaa. Hän päätyy ravintolaan ja löytää myöhemmin itsensä nukkumasta ravintolan nuoren naiskokin Mi-don (Hye-jeong Kang) kotoa. Yhdessä kaksikko yrittää selvittää Dae-sun tytön kohtaloa. Kosto väärintekijöitä kohtaan elää vahvana Dae-sun mielessä ja vähitellen hän alkaa päästä sieppaajiensa jäljille heidän edelleen pitäessä miestä tarkasti silmällä.  


Oldboy on hyvin jännittävä trilleri, jonka juoni on mitä nerokkain. Pala palalta koko kuva alkaa paljastua päähenkilölle ja katsojalle. Pääosan näyttelijä tekee loistavan roolisuorituksen Dae-suna, joka joutuu tarinan varrella kohtaamaan loputtomasti kamalia tilanteita. Elokuva on hyvin synkkä ja parissa kohtauksessa minun oli suljettava silmäni, koska en kaikkea halunnut katsoa. Raakuudesta ja väkivallasta huolimatta elokuva on tarinallisesti ja kerronnallisesti äärimmäisen onnistunut. Leffa ei päästä katselijaa otteestaan lopputekstien kohdalla, vaan painuu syvälle mieleen. Pieniltä vaikuttavista asioista voi joskus kasvaa valtavia voimia, jotka voivat johtaa elämää mullistaviin tapahtumiin. 

Mikäli elokuvan juoni on sinulle tärkeä ja kestät verta ja synkistelyä, elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Annan elokuvalle neljä tähteä viidestä. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Anna Karenina

Kiireiden takia ehdin vasta nyt postata jutun elokuvasta Anna Karenina (2012), jonka kävin katsomassa ystäväni kanssa jo viikko sitten. Leffa perustuu venäläisen Leo Tolstoin samannimiseen klassikkoromaaniin, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Pietarin ja Moskovan seurapiireihin. Elokuvan nimikkoroolissa näyttelee Keira Knightley.

Anna Karenina on hyvissä naimisissa pietarilaisen virkamiehen Aleksei Aleksandrovitšin (Jude Law) kanssa ja heillä on poika Serjoza. Ulospäin onnelliselta vaikuttava perheonni vaarantuu, kun Anna ihastuu ja aloittaa suhteen nuoren ja komean kreivi Vronskin (Aaron Taylor-Johnson) kanssa. Kolmiodraama on valmis eikä jää huomiotta myöskään sikäläisissä seurapiireissä. Vaimon suhde on tietenkin nolostuttava asia aviomiehen kannalta, mutta osansa supinoista ja ilkeistä katseista saavat etenkin Anna ja Vronski. Häpeällistä suhdetta koetellaan joka suunnalta ja rakastunut pari joutuu yhteiskunnan silmätikuiksi. Nähtäväksi jää, onko räiskyvä suhde kaiken negatiivisen huomion ja ongelmien arvoista ja mikä rakastavaisten lopullinen tuomio on.


Elokuva on visuaalisesti hyvin näyttävä ja puvustus on vertaansa vailla. Tanssiaiskohtauksissa toivoisi, että itsekin voisi joskus pukeutua samantyylisiin unelmamekkoihin. Elokuva on brittiläis-ranskalaisen yhteistyön tulos. Normaalisti minua ärsyttää, jos näyttelijät puhuvat englantia ulkomaille sijoittuvissa elokuvissa, mutta Anna Karenina oli muuten sen verran hyvin tehty, etten tällä kertaa juuri kiinnittänyt huomiota tähän sivuseikkaan. Aluksi minua vähän hämmensi se, että elokuvaa näytellään teatterikulisseissa, sillä se vei mielestäni varsinkin elokuvan alussa liikaa huomiota enkä oikein tajunnut sen pointtia. Teemoja tarkasteltaessa tämä lavastuksellinen ratkaisu avautuu hieman enemmän, mutta itse olisin mieluummin jättänyt tämän elementin pois. 

Tolstoin noin tuhatsivuinen romaani on melko hyvin onnistuttu tiivistämään reiluksi kaksituntiseksi elokuvaksi ja mukaan on mahdutettu sopivassa määrin myös Annan lähipiirin elämää, joka on tärkeässä osassa myös romaanissa. Elokuvan loppua kohti keskittymiseni alkoi herpaantua, mikä on omalla kohdallani merkki siitä, ettei elokuva yllä parhaimmistoon. Anna Karenina on kuitenkin oikein kelpo filmatisointi venäläisestä klassikosta ja suosittelen elokuvan katsomista etenkin, jos hermot eivät riitä kirjan lukemiseen. Leffalle annan kolme ja puoli tähteä viidestä.