tiistai 30. lokakuuta 2012

To Rome with Love

Woody Allenin uusin elokuva To Rome with Love (2012) jatkaa hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin edellinen elokuva Midnight in Paris (katso arvio elokuun kansiosta). Tällä kertaa miljöönä vain on Pariisin sijaan niin ikään romantiikan kyllästämä ikuinen kaupunki Rooma, jossa suurelle joukolle erilaisia henkilöhahmoja sattuu odottamattomia kohtaamisia ja kommelluksia. Jälleen kerran Allenin elokuvaa tähdittää loistava ryhmä tunnettuja näyttelijöitä, mm. Penélope Cruz, Alec Baldwin, Ellen Paige, Jesse Eisenberg ja tietysti ohjaaja Allen itse. Parhaat roolisuoritukset tulevat ehkä kuitenkin elokuvan vähemmän tunnetuilta nimiltä.


Elokuva muodostuu useasta eri tarinasta, joita yhdistää oikeastaan vain yhteinen tapahtumapaikka. Yhdessä tarinassa juuri naimisiin mennyt pariskunta joutuu häämatkallaan eroon toisistaan ja kumpikin päätyy tahoillaan sattumuksen kautta odottamattomaan seuraan. Eräs tarinoista rakentuu toisen nuoren parin ympärille. Amerikkalaisen tytön vanhemmat saapuvat Roomaan tapaamaan tyttären uutta italialaista poikaystävää ja tämän perhettä. Tytön isä on eläkkeellä oleva laulualan ammattilainen ja melkoinen päällepäsmäri, joka yrittää väkisin tehdä tyttärensä vastahakoisesta appi-isästä uuden oopperatähden. Elokuvassa on näiden kahden lisäksi myös pari muuta hassunhauskaa tarinalinjaa.   

Vaikka To Rome with Love on ihan kelpo elokuva ja paikoin varsin hauska, tämä leffa jää väkisinkin Allenin edellisen elokuvan varjoon ja osoittautuu näin jonkinasteiseksi pettymykseksi. Pidän kuitenkin kovasti ohjaaja/käsikirjoittaja Allenin tyylistä ja kylmäksi tämäkään elokuva ei onneksi katsojaa jätä. Luulen, että tämä elokuva voisi toimia paremmin, jos ei vielä olisi nähnyt Midnight in Paris -elokuvaa, eikä näin ollen olisi yhtä selkeää vertailukohdetta tälle filmille. Allenin uusin hauskutti minua katsojana sen verran, että annan elokuvalle kaksi ja puoli tähteä viidestä.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Halloween-tarina

Viikonloppuna tuli erästä kirjoittamisen kurssia varten rustailtua halloween-aiheinen kertomus, tässäpä teille luettavaksi:


HALLOWEEN-NAAMIAISET

On pyhäinpäivän aattoilta. Mies valmistautuu kotonaan tulevaan iltaan miettien sopivaa asua naamiaisiin. Juhlat järjestetään läheisessä koulussa ja tapahtuma on kaikille avoin. Mies ei muista, milloin olisi viimeksi käynyt juhlissa tai ylipäätään ihmisten ilmoilla, mutta nyt hän on päättänyt tehdä poikkeuksen. Hän on kypsytellyt ajatusta päässään jo pari viikkoa, aina siitä asti kun näki ilmoituksen lehdessä. Aluksi hän sivuutti lehtijutun lähes tyystin pelkkänä hömpötyksenä, mutta myöhemmin hän joutui kaivamaan vanhan numeron lehtilaatikon pohjalta, koska ei saanut juhlia pois mielestään. Ajatus naamiaisista kutkutti vatsanpohjaa. Oli vapauttavaa jo pelkästään miettiä, että kaupunki vilisisi paholaisiksi ja kaiken maailman hirviöiksi pukeutuneita ihmisiä, joita ei voinut tunnistaa naamioiden takaa. 

Mies on pohtinut illan pukuaan hartaasti, muttei ole vielä tullut asiassa kummoiseenkaan lopputulokseen. Olisi tietysti ollut helppoa vain kävellä pilailutavaroita tai naamiaisasuja myyvään liikkeeseen ja ostaa jokin sopiva asu, mutta hän ei ole saanut itseään niskasta kiinni ajoissa. Nyt on jo liian myöhäistä, sillä kaikki erikoisliikkeet ovat sulkeneet ovensa tältä päivältä. Jotain täytyisi keksiä ja pian, sillä muutaman korttelin päässä juhlat ovat jo alkamaisillaan.

Koluttuaan aikansa vaatekaappiaan mies tulee siihen tulokseen, ettei kaapin vaatimattomasta sisällöstä saisi aikaan erityisen pelottavaa tai kammottavaa asukokonaisuutta. Hän päättää pukea päälleen ainoan pukunsa, isältä perityn. Puku on jo vanha ja koinsyömä, joten se sopii tarkoitukseen hyvin. Hän ei löydä minkäänlaista naamaria kasvojensa suojaksi, mutta onneksi sentään pitkätukkaisen mustan peruukin, jolla hän saisi peitettyä kasvojaan jonkin verran. Hän muistelee, että jossain lipaston laatikoista taitaa olla myös muoviset vampyyrinhampaat, jotka kruunaisivat asun. Kokonaisuus ei kyllä ole aivan sitä, mitä hän oli alun perin toivonut, mutta saa luvan menetellä paremman puutteessa. Onneksi ulkona – kuten luultavasti myös juhlissa – on pimeää.    

Pukeuduttuaan asuunsa mies lähtee kävelemään hiljakseen kohti juhlapaikkaa. Hän nauttii kirpeästä syysilmasta ja raikkaasta tuulahduksesta, jonka tuuli tuo hänen kasvoillaan. Häntä vastaan kävelee äiti käsipuolessaan kaksi muutaman vuoden ikäistä lasta, jotka ovat pukeutuneet ampiaiseksi ja avaruusolioksi. Vähän ennen kuin kolmikko ohittaa miehen voimakas tuulenpuuska tarttuu miehen peruukkiin ja heittää sen maahan pienen avaruusolennon jalkojen juureen. Mies jäykistyy paikoilleen. Hän tuntee olonsa paljaaksi ja haavoittuvaksi ilman peruukkia. Hän ei tiedä mitä pitäisi tehdä, poimia peruukki maasta vai luikkia äkkiä karkuun.

Parin metrin päässä lapset ovat niin ikään pysähtyneet ja jääneet toljottamaan miestä, joka tuntee katseiden polttavan ihoaan. Hän syöksähtää kohti peruukkia, mutta nainen ehättää poimia sen maasta ennen häntä.
– Olkaa hyvä. Tuulinen ilta, vai mitä?     
Mies ei tiedä mitä vastata, joten hän tyytyy nyökkäämään. Huojentuneena hän sieppaa peruukin naisen ojennetusta kädestä. Mies asettelee peruukkia takaisin päähänsä, kun häntä hievahtamatta tuijottanut ampiainen puhkeaa yhtäkkiä äänekkääseen itkuun ja huutoon. Äiti koettaa rauhoitella lasta.
– Shh, ei mitään hätää.
Mies ei jää kuuntelemaan naisen lohdutteluja, vaan ottaa jalat alleen. Hän ehtii vielä kuulla takaansa pienen pojan kimeän äänen.
– Äiti, miksi se setä näytti niin oudolta?
Mies on kuullut tarpeeksi ja kiristää tahtia entisestään. Takaa kuuluvat äänet vaimenevat nopeasti epäselväksi muminaksi ja hän uskaltaa taas hengittää.

Hetken rivakasti käveltyään mies tajuaa saapuneensa koululle. Parkkipaikka on jo täyttynyt autoista ja muutamia on pysäköity myös tienvarteen. Juhlapaikan ikkunoista kajastaa hieman valoa pimeälle pihalle. Ulkona mies miettii, oliko sittenkään hyvä ajatus tulla juhliin. Vielä ehtisi kääntyä takaisin. Hän arpoo hetken kahden vaiheilla, mutta päättää lopulta mennä sisään. Onhan hän jo tullut tänne asti ja pukeutunutkin tilaisuutta varten, tämä on hänen iltansa.

Sisääntuloaulan seinät on peitetty mustilla jätesäkeillä ja seinien reunustoilla lepää kaiverrettuja kurpitsalyhtyjä, joiden silmistä ja suun rei’istä tulvii valoa muuten hämärään tilaan. Noidaksi pukeutunut vanhempi nainen tulee hymyillen miestä kohti.
– Tervetuloa. Tästä saat itsellesi numeron.    
Mies yrittää pyristellä vastaan, mutta nainen ei anna periksi.
– Kaikki saavat numeron äänestystä varten, paras puku palkitaan illan päätteeksi.

Mies ei haluaisi olla ehdolla, muttei myöskään halua pahoittaa vanhan naisen mieltä. Hän ottaa läheiseltä pöydältä mukin ja kauhoo sen puolilleen oranssia nestettä, joka haiskahtaa vähintäänkin epämääräiseltä. Haju saa hänen ihokarvansa nousemaan pystyyn, mutta hän ajattelee sen kuuluvan asiaan, onhan sentään halloween.

Hetken verran mies pyörittelee mukia kädessään ja kerää rohkeutta astuakseen juhlasaliin, missä runsas vierasjoukko melutasosta päätellen jo seurustelee ja tanssii. Aikansa vitkuteltuaan mies ei enää näe mitään tekosyytä jäädä seisoskelemaan aulaan yhtään pidempään ja hiippailee arasti saliin toivoen, että mahdollisimman harva huomaisi hänen tulonsa.  

Hän asettuu ensin ovensuun tuntumaan, mistä hän hivuttautuu pikkuhiljaa seinän viertä pitkin peremmälle huoneeseen. Hän katselee eloisasti juttelevia ja äänekkäästi nauravia pikku seurueita tietoisena siitä, ettei hän kuulu joukkoon. Hän ei tunnista yksiäkään tuttuja kasvoja, eikä se ole mikään ihme. Eihän hän voi tunnistaa ketään, koska ei ikinä käy missään.

Mies katselee huomaamattomasti ympärilleen ja näkee yllätyksekseen nuoren naisen toisella puolen salia vilkuilevan häneen päin. Mies tuntee poltetta poskissaan ja luo äkkiä katseensa maahan haroen peruukkiaan, jotta se peittäisi paremmin hänen kasvojaan. Hänen ohitsensa kävelee nauraen kaksi zombia, joista toinen vilkaisee häntä. Miehellä on tunne, että kaksikko nauraa hänelle. Sisimmässään hän tietää, ettei näin luultavasti ole, muttei voi mitään tunteelleen. Mies häpeää itseään ja alkaa kaivata takaisin kotinsa turvaan.     

Lopun iltaa mies tuntee olonsa entistä vaivaantuneemmaksi. Pitkin iltaa hän huomaa ihmisten supisevan keskenään hänen läheisyydessään ja luovan häneen pitkiä katseita. Hän yrittää parhaansa mukaan sulkea korvansa ilkeiltä puheilta. Hän ei voi olla miettimättä, miksi ylipäätään vaivautui tulemaan juhliin, joissa hän ei tunne ketään ja joissa joutuu vain muiden epämieluisan huomion kohteeksi. Hän pähkäilee jo, että viisainta olisi lähteä, mutta uteliaisuus saa hänestä yliotteen. Lavalle on noussut mikkeineen muumioksi pukeutunut mies ja samalla musiikki hiljenee.   
– Hyvät naiset ja herrat, on aika paljastaa äänestystulos ja illan karmivin asu. Äänet on laskettu ja voittaja on numero…156!

Mies katselee ympärilleen etsien voittajaa, mutta kukaan ei näytä reagoivan numeroon. Hän näkee muidenkin katseiden pyörivän ympäriinsä, kunnes eräs kummitus osoittaa häntä.
– Täällä on numero 156, voittaja löytyi.
Mies kangistuu kauhusta, tämä ei voi olla totta. Eihän hänen asunsa ole mitenkään erikoinen. Yhtäkkiä mies sokaistuu, valokeila on suunnattu suoraan häneen. Kaiuttimista kuuluu taas muumion ääni.
– Äänestäjät ovat ylistäneet voittajan maskia pelottavan aidonnäköiseksi. Tulehan tänne lavalle noutamaan palkintosi.
Miehen jalat vievät kuitenkin kuin automaattisesti takaperin kohti aulaa. Muutaman askeleen jälkeen hän kääntyy ulko-ovea kohti ja pinkaisee juoksuun paniikissa.   

Mies juoksee koko matkan kotiin, missä hän lopulta lysähtää väsymyksestä eteisen lattialle. Siinä istuessaan sydämen syke alkaa vähitellen tasoittua ja niskaan noussut hiki kuivahtaa. Miestä paleltaa. Toivuttuaan pahimmasta järkytyksestä ja uupumuksesta hän nousee ylös kylmältä lattialta ottaen tukea seinästä. Hän repii pois päältään ummehtuneen puvun, illan koettelemuksissa kärsineen peruukin ja naurettavat tekohampaat. Hän tuntee helpotusta saadessaan olla taas oma itsensä.  

Miehen katse osuu seinällä roikkuvaan peiliin ja hän jää tavoistaan poiketen tuijottamaan kuvaansa. Peilistä häntä katsovat takaisin ruhjoutuneet kasvot, joiden silmistä ennen niille niin tyypillinen pilke on hävinnyt jo aikapäiviä sitten. Onnettomuus välähtää miehen mielessä, mutta hän ei anna itsensä ajatella kohtalokasta iltaa yhtään enempää.

Mies toivoo, että vielä jonain päivänä ihmiset näkisivät hänessä muutakin kuin vastenmielisen hirviön. Hän on väsynyt siihen, ettei kukaan näe rosoisen ulkokuoren alle hänen sisimpäänsä, missä hän tuntee olevansa kaikkea muuta kuin hirviö.   


 

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kätkijät

Tällä kertaa esittelyvuorossa on japanilainen anime-elokuva Kätkijät (Kari-gurashi no Arietti, 2010). Elokuva perustuu Mary Nortonin lastenkirjaan ja sen on tuottanut Hayao Miyazakin perustama Studio Ghibli. Katsoin elokuvan englanniksi dubattuna ja teksitettynä, joten ei kannata ihmetellä, jos henkilöiden nimet kuulostavat hieman erilaisilta kuin alkuperäisessä tai suomenkielisessä versiossa. 

Elokuva kertoo kahden nuoren, Arriettyn ja Shawnin, tuoreesta ystävyydestä. Kaksikon tutustuminen ei suju aivan tavanomaiseen tapaan, sillä Arrietty on kätkijä eli perustarvikkeita ihmisiltä lainaava pikkuihminen ja Shawn taas tavallinen, normaalikokoinen ihminen. Shawnin täti lähettää pojan lepäämään vanhan naisen hoiviin taloon, jonka rakenteiden alla Arrietty vanhempineen asuu. 

Saavuttuaan uuteen taloon Shawn näkee Arriettyn pihalla ja tunnistaa tytön pikkuihmiseksi äitinsä tarinoista. Tapaamisesta kuultuaan Arriettyn hermoheikko äiti pillastuu, koska he ovat oppineet pitämään ihmisiä vaarallisina. Arrietty yrittää salata uuden tuttavuuden vanhemmiltaan, kunnes he saavat tietää asiasta ja päättävät, että perheen on muutettava pois turvallisuutensa vuoksi. 


Ulkoisesti anime on helppo tunnistaa Miyazakin elokuvaksi, vaikka kyse ei tällä kertaa olekaan hänen ohjauksestaan. Miyazakille ominaiseen tapaan elokuvassa yhdistyvät tavallinen reaalimaailma ja fantasiamaailma. Maailmojen välinen yhteiselo ei kuitenkaan ole täysin kitkatonta, mistä aiheutuukin elokuvan pääkonflikti.

Elokuva on kuvaus kielletystä ystävyydestä, mutta se antaa myös muuta ajattelemisen aihetta. Animea katsoessaan ei voi olla ajattelematta, miten julmasti ja itsekkäästä ihminen välillä kohtelee ympäröivää maailmaa ja muita eläviä olentoja. Miyazakin animaatioelokuvissa pidän myös siitä, että niitä voi katsella mielellään niin lapset kuin aikuisetkin. 

Kätkijät ei yllä aivan omalle suosikkilistalleni Miyazakin tuotannossa, vaikka se aivan kelpo elokuva onkin. Mikäli lajityyppi kiinnostaa, kehottaisin tutustumaan myös muuhun Miyazakin tuotantoon, joista omia lempielokuviani ovat Naapurini Totoro (1988) ja Ponyo rantakalliolla (2008). Tällä kertaa katsotulle animelle annan tähtiä kolme viidestä.  
    

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Vajaa viikko sitten bongasin Jyväskylän pääkirjaston Lukupysäkiltä mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan, yhdysvaltalaisen Ransom Riggsin esikoisromaanin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2011). En ollut koskaan kuullutkaan kirjailijasta tai kirjasta, mutta kirjan kansikuva kiinnitti huomioni. Kannessa pieni tyttö näyttää leijuvan ilmassa hieman maanpinnan yläpuolella. Kirjaa koristaa joukko muitakin samantyylisiä kuvia, jotka ovat aitoja vintage-valokuvia ihmisten yksityisistä kokoelmista. Jokainen kuva liittyy tietysti romaanin tarinaan, mikä tuo aavemaisen lisän muutenkin jännittävään tarinaan. 


Takakannessa lupaillaan goottisävyistä fantasiaromaania, mikä ei kieltämättä kuvasta ollenkaan omaa kirjamakuani. Kirjan kuvitus kuitenkin kiehtoi minua siinä määrin, että päätin lukea kirjan. Romaanin päähenkilö on amerikkalainen teinipoika Jacob, joka kokee elävänsä hyvin tavallista ja tylsää elämää. Hänen lapsuuttaan ovat värittäneet isoisän uskomattomat tarinat tämän lapsuudesta lastenkodissa syrjäisellä saarella Atlantin toisella puolella. Jacobin elämä kääntyy nurin kurin, kun isoisä kuolee odottamattomasti hänen käsivarsilleen hämärissä olosuhteissa. 

Kokemusta seuraa pitkä ja raskas terapiaprosessi, jonka seurauksena Jacob matkustaa isänsä kanssa isoisän lapsuudenmaisemiin selättämään poikaa piinaavia haamuja. Aluksi tuntuu siltä, että perillä Jacobia odottaa vesiperä, mutta arvio osoittautuu liian hätäiseksi. Jacob saa tietää uusia asioita isoisästään ja tämän elämästä, jotka valaisevat merkittävällä tavalla hänen kuvaansa rakkaasta isänisästään. Totuus selittää tiettyjä asioita, mutta tuo myös mukanaan liudan uusia kysymyksiä ja valtavan valinnan, joka tulee määräämään Jacobin elämän suunnan jatkossa.   

Tarina lähtee rullaamaan alusta asti mielenkiintoisesti ja melko pian se pääsee myös kunnolla vauhtiin. Romaani kuvaa nimensä mukaisesti eriskummallisen maailman, joka on kiehtova yhdistelmä fantasiaa ja reaalimaailmaa muistuttavaa todellisuutta. Tarina alkaa melko normaalilta tuntuvissa lähtökohdissa saaden pikku hiljaa yhä fantastisempia sävyjä. Odotin melko pelottavaa tarinaa, mutta onneksi uskalsin lukea jopa yksin kotona ollessani, vaikka välillä kieltämättä jännitti, mitä seuraavalla sivulla odottaa. 

Pidin kovasti lukemastani ja hieman uumoilisin, että tarina saattaisi saada myös jatkoa, ainakin siihen jätettiin mahdollisuus. Ensi vuonna pitäisi ilmestyä myös romaaniin pohjautuva Tim Burtonin ohjaama elokuva, joten selvästi joku muukin itseni lisäksi on vaikuttunut lukemastaan. Mikäli jännitys, fantasia ja seikkailu kiinnostavat, kannattaa tarttua tähän kirjaan. Annan romaanille neljä tähteä viidestä.  

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Upea Berliini!

Laitanpa tänne vähän juttua ja joitain kuvia Berliinin reissulta, jolla olin tässä pari viikkoa takaperin. Kyseessä oli ainejärjestömme ekskursio ja matkalla olimme 14 hengen porukalla viisi päivää. Berliini on hyvin värikäs ja monikulttuurinen miljoonakaupunki ja Saksan pääkaupunki, jossa tekemistä riittää laidasta laitaan yötä päivää. Matkalla tutustuimme mm. kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin, ohessa muutama kuva.

Fernsehturm eli TV-torni oli helppo maamerkki, jonka mukaan kaupungilla pystyi suunnistamaan.

Berliner Dom eli tuomiokirkko oli mahtava ilmestys ja kupolista oli hienot näkymät kaupungille.

Brandenburger Tor oli niin ikään näyttävä näky varsinkin iltavalaistuksessa.

Berliinin muuri on tietysti myös ohittamaton kohde tämän kaupungin ollessa kyseessä.

Matkalla tuli käytyä myös muutamassa museossa. Pergamonmuseumissa oli näytteillä etupäässä antiikin ajan taidetta Välimeren alueelta ja Lähi-Idästä. Bode-Museumissa puolestaan tutustuimme kirkkotaiteeseen sekä eurooppalaisiin renessanssin aikaisiin veistoksiin ja maalauksiin. Molemmat museot sijaitsevat museosaarella, jolta löytyy nimensä mukaisesti myös monia muita mielenkiintoisia museoita. Kaikissa ei kuitenkaan vajaan viikon reissulla ehtinyt millään vierailla. Edellä mainittujen lisäksi vierailimme myös DDR-museossa ja Museum für Film und Fernsehen -museossa tutustuimme etupäässä saksalaisen elokuvan historiaan. 

Monikulttuurinen Berliini oli myös kulinaristin unelmakaupunki. Ruoka ja juoma oli Suomen hintatasoon nähden sopivan edullista ja erilaisia ja uusia ruokapaikkoja olisi löytynyt vaikka millä mitalla.
Loman suussa sulavin illallinen nautittiin Amaltas-nimisessä intialais-singaporelaisessa ravintolassa hotellimme lähellä Friedrichschainissa. Mangokana oli valehtelematta parasta kanaa, mitä olen eläissäni syönyt.

Italialaisessa ravintolassa maistoin ensimmäistä kertaa elämässä neljän juuston pitsaa. Juustoöverit eivät olleet kaukana, mutta hyvää oli. Jälkiruoaksi vahingossa tilattu grappa taas ei niinkään, saksan kielen taito pääsi hetkellisesti pettämään :P

Matkan aikana piti tietenkin myös päästä herkuttelemaan. Dunkin' Donuts -donitsipaikat ovat suorastaan vallanneet Berliiniin ja siellä suosittelen piipahtamaan, mikäli makeannälkä yllättää. Brandenburgin portin tuntumassa tuli piipahdettua myös Häagen-Dazsilla, missä maistelin mansikkajuustokakku- ja banaani-toffee-jätskejä. Voin suositella! Ystäväni kanssa ostimme myös vihannes- ja hedelmäkojusta tuoreita mansikoita, joihin kuitenkin jouduimme hieman pettymään. Kolme edellistä kesää mansikoita myyneenä olisi pitänyt jo tietää, että suomalaisten mansikoiden vertaisia ei ulkomailta hevillä löydy.

Matkalla täytyy tietenkin myös shoppailla. Berliinissä on loistavat ostosmahdollisuudet, mutta valitettavasti tällä reissulla aika ei riittänyt likimainkaan kaikkien mielenkiintoisten ostospaikkojen koluamiseen. Sen sijaan kävimme ystäväni kanssa kahtena päivänä shoppailemassa Alexanderplatzin tuntumassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa Alexassa, joka sekin jo tarjosi "työtä" omiksi tarpeiksi. Tuliaisiakin löytyi.

Kaiken kaikkiaan Berliini on mitä mahtavin kaupunki ja ylitti kaikki odotukseni. Kaupungista tuntui löytyvän kaikkea paitsi kunnollista tanssipaikkaa, jossa olisi päässyt tanssimaan uusimman hittimusiikin tahdissa. Tämän perään paikallinen baarikierrosoppaamme neuvoi menemään Lontooseen :D Joka tapauksessa Berliini on erityisesti nuorison suosima matkakohde, jossa tekemisen puute ei takuulla pääse yllättämään. Voisin lähteä toisenkin kerran milloin vain, sen verran jäi vielä kaupunkia tutkimatta. Jos matkustaminen Berliiniin kiinnostaa, voin mielelläni antaa lisääkin vinkkejä, kysy vain rohkeasti!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hugo

Eilen tuli katsottua Martin Scorsesen ohjaama elokuva Hugo (2011), joka on ollut katsottavien leffojen listallani alkuvuodesta asti, kun elokuva sai huomiota lukuisien Oscar-ehdokkuuksien ja voitettujen patsaiden myötä. Nyt sain vihdoin houkuteltua avomiehenikin innostumaan leffan katsomisesta.  Kyseessä on seikkailu- ja draamaelokuva, joka perustuu Brian Selznickin romaaniin The Invention of Hugo Cabret. 

Elokuva sijoittuu 1930-luvun Pariisin ja kertoo nuoresta Hugo-pojasta (Asa Butterfield), joka asuu orpona juna-asemalla. Isän (Jude Law) kuoleman jälkeen setä on ottanut pojan huostaansa ja opettanut tämän huoltamaan juna-aseman kelloja. Juoppo setä on kuitenkin hävinnyt ja Hugo jäänyt asumaan yksin. Muistona isästä pojalla on rikkinäinen robotti, jota poika yrittää korjata omin avuin. Apunaan hänellä on muistikirja, mutta robotin käymiseen tarvitaan myös salaperäinen sydämenmuotoinen avain. 


Elämä vilkkaalla juna-asemalla ei aina suju aivan ongelmitta. Ensinnäkin Hugo joutuu varastamaan saadakseen syötävää itselleen. Orpoja varkaita asemalla vaanii pelottava, sodassa jalkansa loukannut tarkastaja (Sacha Baron Cohen). Hugo joutuu ongelmiin myös vanhan lelukaupan myyjän (Ben Kingsley) kanssa, kun mies vie pojan rakkaan muistikirjan. Hugo kuitenkin törmää vanhuksen kummityttöön Isabelleen (Chloë Grace Moretz), joka lupaa auttaa poikaa. Kaksikko ystävystyy ja etsii yhdessä seikkailua, joka löytyykin yllättävän läheltä.

Hugo on visuaalisesti hieno elokuva, joskaan kaikki elementit eivät päässeet tällä katselukerralla täysiin oikeuksiinsa, koska elokuva on tarkoitettu katsottavaksi 3D:nä. Elokuvan tarina on kuitenkin kiinnostava ja miljöö viehättävän erilainen. Lisäksi elokuva johdattaa katsojan vanhan ajan elokuvien maailmaan. Etukäteen luulin, että kyseessä olisi etupäässä lastenelokuva, mutta leffa sopi oikein hyvin myös aikuisempaan makuun. Elokuvassa jäi ärsyttämään lähinnä se, että näyttelijät puhuvat amerikkalaisten elokuvien tyyliin englantia, vaikka se sijoittuu kokonaan Ranskaan. Tästä miinuksesta huolimatta elokuva oli kuitenkin tervetullutta vaihtelua normaalisti suosimieni komedioiden ja romantiikan sijaan. Annan elokuvalle kolme ja puoli tähteä viidestä.    




keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Yu Dan: Kiinan viisauden sydän. Mitä Konfutse nyt sanoisi?

Kiireiden vuoksi viime postauksesta on ehtinyt hurahtaa jo useita viikkoja ja samoin siitä, kun viimeksi esittelin blogissani kirjan. Onneksi kuitenkin laatu korvaa määrän, sillä itse ainakin ihastuin professori Yu Danin kirjoittamaan Kiinan viisauden sydän -teokseen (2009). Kirjoittaja tutustuttaa lukijan Konfutsen eli Mestari Kongin ajatuksiin ja opetuksiin. Konfutse oli noin 2500 vuotta sitten elänyt filosofi, opettaja ja hallitsijan neuvonantaja. Kirjailija Yu Dan on sitä mieltä, että me kaikki voimme tänä päivänäkin ottaa oppia Konfutselta ja kirjan luettuani olen kyllä samaa mieltä. 


Lyhyt kirja on jaettu kuuteen osaan, jota kaikki käsittelevät elämän eri osa-alueita mestarin oppien kautta. Oma suosikkini oli osa nimeltään Sydämen ja sielun tie, jossa pohditaan ihmisen sisintä. Kirjaa lukiessa voi todella huomata, että vaikka elämä on nykyään hyvin erilaista kuin kaksi ja puoli vuosituhatta sitten, kaikkein tärkeimmät asiat eivät ole muuttuneet miksikään. 

Kirjasta voi ammentaa ikiaikaisia oppeja elämää varten. Konfutse neuvoo keskittymään siihen, miten voi olla oma itsensä parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen mielestään tärkeintä on avarakatseinen ja positiivinen elämänasenne. Sen avulla kaikkein köyhinkin voi tuntea elämänsä onnelliseksi ja rikkaaksi ja päin vastoin. Hän kehottaa myös suhtautumaan kanssaihmisiin myötätuntoisesti ja antamaan toisille anteeksi heidän virheensä. Myönteisellä asenteella voi vaikuttaa myös toisten ihmisten elämään. 

Konfutsen ajatukset ovat hyvin universaaleja, humaaneja ja ennen kaikkea inspiroivia. Kirjaa lukiessani hyvän olon tunne sisälläni lisääntyi ja tunsin todellista halua kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Arjen keskellä tämä ei tietenkään aina ole yksinkertaista tai helppoa. Tästä syystä onkin hyvä kaikesta kiireestä huolimatta pysähtyä lukemaan ja miettimään niitä asioita, jotka elämässä oikeasti ovat kaikkein tärkeimpiä. 

Yu Dan avaa Konfutsen sanoja nykylukijalle ymmärrettävämpään muotoon. Kirja sisältää myös lyhyitä kirjoittajan kuulemia tarinoita sekä pieniä pätkiä Keskusteluista, johon Konfutsen oppilaat ovat keränneet muistiin mestarin opetuksia. Kiinan viisauden sydän on helppolukuinen ja innostava kirja, jota suosittelen luettavaksi kaikille. Alun perin olin itse hieman skeptinen kirjan suhteen, kun sitä minulle suositeltiin luettavaksi. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että voitin ennakkoluuloni ja päätin lukea kirjan, joka edustaa täysin erilaista lukemista kuin mihin olen tottunut. Uskon vahvasti, että kirjan lukemalla ja Konfutsen opetuksia seuraamalla jokainen meistä voi kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Joten mitä vielä odotat? :)

Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä viidestä, sillä se onnistui tekemään minuun syvän vaikutuksen.