perjantai 28. joulukuuta 2012

Ally O'Brien: Agentti

Kaivatulla joululomalla oli viimein aikaa lukea kirjastosta jo viikkoja sitten lainaamani kirja Agentti (The Agency, 2010), jonka lukemista olin odottanut innolla. Chick litiä edustava romaani kertoo 36-vuotiaasta kirjallisuusagentti Tess Drakesta, jonka elämästä ei toimintaa puutu. Kirjan alussa Tess saa kuulla että hänen pomonsa Lowell Bardwright, menestyvän viihdealan agentuurin johtaja, on kuollut yllättäen epämääräisissä olosuhteissa. Kuoleman myötä yrityksen johtoon nousee noita-akkaa muistuttava Cosima Tate, jonka kanssa Tess ei oikein tule juttuun. Ei vähiten sen vuoksi, että Tess muhinoi salaa uuden pomonsa miehen kanssa.

Romaanin aikana Tess ehtii joutua pinteeseen lähes kaikilla elämänsä osa-alueilla. Työrintamalla harmaita hiuksia aiheuttavat karmivan pomon lisäksi itsetuhoinen ja väärinymmärretty asiakas Oliver sekä oikeudellisiin vaikeuksiin joutuva miljoonasampo Dorothy, joka on Tessin ykkösasiakas. Ihana rakastaja puolestaan pelästyy Tessin äkillistä rakkaudentunnustusta. Vähä vähältä Tess huomaa, että hänen ympärillään onkin enemmän vihamiehiä - tai pikemminkin naisia - kuin ystäviä. Kaiken huipuksi todisteet alkavat viitata siihen suuntaan, että Tess olisi syyllinen Bardwrightin murhaan. Kaiken tämän hulinan keskellä nainen haaveilee oman agentuurin perustamisesta, mutta unelma tuntuu lipuvan koko ajan yhä kauemmaksi, kun silmukka Tessin kaulan ympärillä kiristyy ja elämä heittää joka suunnalta lisää esteitä kehiin.


Ally O'Brien salanimen takana ovat jännityskirjailija Brian Freeman sekä lontoolainen viihdealan agentti Ali Gunn. Yhdessä he ovat onnistuneet luomaan kiihottavan tarinan, joka hyödyntää kummankin erityisosaamista. Romaani on viihdyttävä ja melko nopeatempoinen ja sitä tuskin malttaisi laskea käsistään kesken kaiken. Samalla kuitenkin toivoin, että romaani jatkuisi ja jatkuisi enkä halunnut ahmia kirjaa heti kerralla, vaan säästelin lukunautintoa useammalle päivälle. Kirja loppui kuitenkin mielestäni liian nopeasti ja jäin janoamaan lisää. Kirjailija Brian Freemanin nettisivuilla lupaillaan jatkoa kirjalle vuonna 2012, mutten kuitenkaan löytänyt vahvistusta sille, että jatko-osa olisi ilmestynyt. Toivottavasti se tulisi pian, Tessin vaiheista haluan ehdottomasti lukea lisää. 

Agentti oli kirja minun makuuni, viihdyttävää ja mukaansatempaavaa lomalukemista. Päähenkilö Tess on melko ronski, ei ehkä aivan perinteinen chick lit -sankaritar. Myöskään hänen kokemansa vastoinkäymiset eivät kaikki ole sieltä kevyimmästä päästä, vaan vaakalaudalla on enemmän ja vähemmän naisen koko elämä. Tessin tempauksista lukeminen oli siis piristävää vaihtelua. Maailmaan mahtuu aina lisää toimivaa ja koukuttavaa chick litiä, tätä lisää kiitos. Romaanille annan tähtiä neljä viidestä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti